Paddington-musikaalin ensi-ilta on marraskuun lopulla Savoy-teatterissa.

Avaa kuvien katselu
Paddington on seikkaillut jo kirjoissa ja elokuvissa. Kuva on Karhuherra Paddington seikkailee Perussa -elokuvasta. Kuva: Studiocanal
Karhuherra Paddington tunnetaan jo kirjoista ja elokuvista.
Sen elokuvamatka alkoi Etelä-Amerikan Perusta ja päätyi Britanniaan Lontoon sykkeeseen.
Seuraavaksi Paddington matkaa Lontoon West Endin musikaalinäyttämölle Savoy-teatteriin.
Paddington-musikaalia on työstetty liki vuosikymmen, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Mukana suunnittelussa on muun muassa Tahra Zafar, joka on käyttänyt mielikuvitustaan myös esimerkiksi Harry Potter ja Tähtien sota -elokuvissa.
Zafar ei kerro BBC:lle miten karhuherra saadaan tanssimaan ja laulamaan musikaalinäyttämöllä, mutta kertoo tiiminsä tutkineen ”joitain erittäin innovatiivisia tapoja”, joilla Paddington saadaan liikkumaan. Perinteistä nukketeatteria ei Zafar kuitenkaan lupaa.
Hahmoa ja sen tehoa tunnustellaan parhaillaan testiyleisöjen avulla. Musikaalin virallinen ensi-ilta on BBC:n mukaan marraskuun lopulla.
Lähde: BBC