Anna Abreu kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa muun muassa kokemastaan kateudesta muita artisteja kohtaan.


Anna Abreu puhuu musiikkialan kovasta kilpailusta. Inka Soveri
Artisti Anna Abreu, 35, puhuu Esko Eerikäisen, 52, Sunnuntaibrunssi-podcastissa musiikkialan kovasta kilpailusta.
Abreu kertoo, ettei liikaa mieti muiden tekemisiä, mutta ei aina onnistu välttämään sen ajattelua. Hän myös kokee, että alalla on paljon kateutta suuntaan tai toiseen.
Samaan aikaan Abreu kokee, että Suomen artistipiireissä on ihan hyvä tunnelma verrattuna moneen muuhun alaan.
– Ainoa, mikä minua harmittaa, on se, että naiset kilpailevat paljon enemmän keskenään kuin miehet. Koska tällä hetkellä miehiä, räppäreitä, ei verrata samalla tavalla keskenään kuin naisia, artisti sanoo jaksossa.
Abreu kertoo esimerkiksi kuulevansa haastatteluissa usein vertailua muihin naisartisteihin. Hän kertoo kuulevansa myös kyselyitä siitä, kuka on hänen lempinaisartistinsa ja sen myötä vertailua.
– Mutta jos kysyt lempimiesartistia, koen, että he eivät samalla tavalla kilpaile keskenään. Sen takia he uskaltavat myös antaa enemmän tilaa toisilleen ja ottaa vierailemaan kappaleilleen. Toivoisin siihen avoimempaa meininkiä, hän toteaa.
Anna Abreu kokee, että musiikkialalla naistenvälinen kilpailu on kovempaa kuin miesten. Inka Soveri
Mitä tulee alan kateuteen, Abreu kokee monien ihmisten välttelevän tunnetta itsessään tai sen myöntämistä. Artistin mielestä olisi terveempää vain myöntää, että on kateellinen.
Abreu kertoo käyvänsä itse keskusteluita esimerkiksi artistiystäviensä kanssa kokemastaan kateudesta heitä kohtaan. Artisti kertoo tekevänsä niin, jotta hänestä ei tule katkera ihminen. Abreun mukaan keskustelut ovat aina helpottaneet oloa.
– Jos koko ajan vain estät sen tunteen tulemista sisääsi, se vain kasvaa isommaksi. Vaikka kuinka väittäisit, ettet ole kateellinen, kaikki ihmiset ovat välillä kateellisia. Se on väistämätöntä ihmisenä, artisti muistuttaa
– Mutta se on kaiken a ja o, miten käsittelet sen tunteen ja miten puhut siitä tai kohtelet ihmistä, johon se tunne kohdistuu, hän lisää lopuksi.
Abreu jää määrittelemättömälle tauolle juhlakonserttinsa jälkeen. Konsertit järjestetään maaliskuussa Veikkaus-areenalla.
Abreu nousi julkisuuteen osallistuttuaan 16-vuotiaana Idols-laulukilpailuun vuonna 2007. Hän sijoittui kilpailussa toiseksi.
Abreun tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Valheista kaunein, Stereo ja End Of Love. Abreun kahdeksas albumi julkaistaan vielä ennen konserttia loppuvuodesta 2025.