Vivianna Eksymän kotialbumi

Hämeentieltä Hämeentielle muuttava Vivianna kertoo myös suhdestatuksestaan.

– Rikas, komee ja hyvä panee.

Siinä ovat vaatimukset miehelle, jonka kanssa hän voisi rakentaa kahdenkeskisen siirtokunnan Muumipapan ja Muumimamman tapaan.

Vivianna tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Bachelor Suomi -ohjelmasta, jossa hän tavoitteli usean muun friidun tapaan ”The Bachelorin” eli huomiota.

Vivianna päätyikin harrastamaan vaakamamboa Joonaksen kanssa, mutta paria heistä ei tullut.

Joonas valitsi lopulta kumppanikseen , jonka kanssa hän seurusteli noin puoli vuotta, ennen kuin Monica laittoi suhteelle stopin.

Vivianna tuli tutuksi Bachelor Suomesta.

Vivianna tuli tutuksi Bachelor Suomesta.
MTV

Hämeentieltä Hämeentielle

Vivianna ei ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan on jatkanut antaumuksellista sisällöntuotantoa somessa.

Nyt hän on uuden edessä, sillä luvassa on iso elämänmuutos.

Vivianna nimittäin muuttaa.

Muuttomatka ei tosin ole pitkä.

– Muutan Hämeentieltä Hämeentielle, hän kertoo.

Vivianna kertoo Seiskalle muuttavansa alkupäästä, eli Hakaniemen kohdalta, Kurvin läheisyyteen.

Muuttomatka on siis alle kilometrin luokkaa.

Vivianna on prinssiä vailla.

Vivianna on prinssiä vailla.
Vivianna Eksymän kotialbumi

Toiveissa Sabrina Carpenter

Vivianna muuttaa vuokralta vuokralle suunnilleen samankokoiseen asuntoon.

– Uusi asunto on pohjaltaan parempi ja valoisampi sekä sijaitsee ylimmässä kerroksessa.

Elämä on hyvää muutenkin 12. lokakuuta 30 vuotta täyttäneen vaaleaverikön osalta.

– Minulla on tulossa isot synttärit perästäpäin.

Oman synttärilahjan hän oli antanut taannoin itselleen keikan muodossa Tukholmassa.

Omiin bileisiin nainen toivoisi .

Nähtäväksi jää, siunaako Teatteria olemassaolollaan Sabrina, , vai joku muu.

Vivianna haaveissa on saada lapsia ja hyvä suhde – kiirettä ei kuitenkaan ole.

Vivianna haaveissa on saada lapsia ja hyvä suhde – kiirettä ei kuitenkaan ole.
Vivianna Eksymän kotialbumi

”Ei yhtään kypsempi”

Mutta entäpä rakkausrintamalla?

– Hiljaista.

Viime aikoina hänellä on ollut sanojensa mukaan parit deitit.

Kolmekymmentä vuotta Telluksella saa Viviannan mietteliääksi.

– Olen iloinen, en tosin yhtään kypsempi.

– Toki sitä joskus ajatteli, että tässä kohtaa elämä olisi hanskassa. Mutta eipä ole lasta, omakotitaloa, koiraa tai muutakaan.

”Mini-Vivianna”

Jotain sentään kuitenkin on.

– Olen terve, ja minulla on perhettä ja ystäviä – se on tärkeintä!

– Saan elää omannäköistä arkea.

Ahkera yrittäjä haluaisi kuitenkin joskus löytää sen oikean prinssinsä ja saada lapsiakin.

– Kiire ei ole, en halua mitään huonoa suhdetta.

– Ilman muuta haluan lapsia, kyllä tänne tarvitaan vähintään yksi mini-Vivianna!