Nasima Razmyar kommentoi Iltalehdelle muun muassa ex-pääministeri Sanna Marinin kirjaa.

Nasima Razmyar ja puoliso Johan Fager seuraavat sunnuntai-iltana TTK-lähetystä paikan päältä. Atte Kajova

Kansanedustaja Nasima Razmyar ja puoliso Johan Fager saapuivat seuraamaan suoraa Tanssii tähtien kanssa -lähetystä. Itsekin aikoinaan ohjelmassa kilpaillut Razmyar odottaa lähetystä hyvillä tunnelmilla.

– Mielenkiinnolla olen ohjelmaa seurannut. On ollut poikkeuksellisen hyvä kausi ja hyvät tähtioppilaat, Razmyar sanoo Iltalehdelle.

Yleensä ohjelman aikaan pariskunnan kotona roolijako on selkeä. Razmyar pääsee seuraamaan ohjelmaa teekupin äärellä, Fager puolestaan hoitaa lapsia samaan aikaan nukkumaan.

– Voi olla, että olen vähän vahvemmin mukana tähtioppilaiden matkassa kuin Johan, Razmyar hymyilee.

Yhdessäkin perhe katsoo kuitenkin ohjelmaa. Razmyarin 6- ja 9-vuotiaat lapset ovat joskus ihmetelleet, että äiti todella on kilpaillut ohjelmassa.

– Sitten olen näyttänyt vanhoja valokuvia ja todistanut, että äiti on ollut vuoden 2010 tähtioppilaana, Razmyar naurahtaa.

Marinin kirja

Ensi viikolla julkaistaan Razmyarin entisen kollegan ja hyvän ystävän Sanna Marinin Toivo on tekoja -muistelmateos. Razmyar näkee henkilökohtaista kirjaprojektiin kovana saavutuksena.

– Olen tosi ylpeä hänestä. Upeasti vetää maailmalla, Razmyar toteaa.

Nasima Razmyar ja Sanna Marin ovat hyviä ystäviä. Atte Kajova

Razmyar ei osaa sanoa, onko hän itse jossain roolissa kirjan sivuilla.

– Luulen, että hirveän moni ei tiedä. Se on parasta, että jokainen meistä avaa kirjan ja pääsee uppoutumaan hänen kertomaansa, Razmyar sanoo.

Marinin kirjan lisäksi Razmyar kokee, että kirjasyksy on ollut hyvä. Yhtenä esimerkkinä hän nostaa Jare Tiihosen syyskuussa ilmestyneen kirjan, josta Razmyar kehui Tiihosta itseäänkin.

– Näin eilen nopeasti hänet ja sanoin että kirja on ollut kertakaikkisen upea. Se oli rehellinen kirjoitus artistilta ja erittäin ajankohtaisia vielä hänen sanomanaan. Sillä on suuri merkitys.

– Sanoin hänelle itselleenkin, että välillä kun sanoo jotain ja sanoo sen huolella, sillä on iso vaikutus.

Razmyar kehuu Tiihosta etenkin Palestiinan tilanteesta puhumisesta.

– Varmasti hänkin on halunnut olla historian oikealla puolella. Annan sille ison arvon, Razmyar sanoo.