Maria Veitola toteutti viime vuonna suursiivouksen, myi lähes kaikki vaatteensa ja käsitteli samalla suhdettaan vaatteisiin ja muistoihin.
Maria Veitola Pasi Liesimaa
Haastattelimme aiemmin tunnettua pukeutujaa ja ahkeraa kirppishaukkaa Maria Veitolaa, 52, käytetyn tavaran ostamisesta, hänen kirpparitärpeistään ja mieleenpainuvimmista kirppislöydöistä, kuten pahkahuonekaluista, kumisista kalatohveleista ja Pradan korkokengistä.
Hän suosittelee käytetyn tavaran ostamista ihan kaikille ja etenkin niille, jotka eivät ole sitä koskaan kokeilleet. Hän muistuttaa, että silmä harjaantuu, kun selaa paljon tarjontaa ja käy kirppareilla.
Nyt Veitola kertoo omasta kaappien suursiivouksestaan, jonka hän toteutti edellisenä vuonna.
– Viime vuonna minulla oli aivan hillitön ja mieletön vaatevarasto, josta myin melkein kaiken. Siinä käsittelin aika paljon sitä suhdettani vaatteisiin. Myös sitä, miksi olin säästänyt sellaista omaa arkistoa. Ikään kuin, että “sitten on ihanaa”, kun voin muistella mikä vaate mulla oli kirjajulkkareissa, jonkun luona kyläillessä Yökylässä-ohjelmassa tai vaikka lapsen nimijuhlissa. Pidin vaatteita tallessa siis sen takia, että siihen vaatteeseen liittyi joku sentimentaalinen muisto, hän kertoo.
Maria Veitola on tunnettu pysäyttävästä, persoonallisesta ja rohkeasta tyylistään. Roosa Bröijer
–Tämä alkoi tuntua aika tunkkaiselta. Eli en tiedä oliko siinä joku Feng Shui vai mikä, mutta teki kyllä todella hyvää raivata urakalla pois niitä vanhoja muistoja. Ajattelin, että eihän ne nyt niissä vaatteissa ole kiinni. Ja jos olisikin, niin ajattelen, että “sitten mä unohdan”, sellaista se ihmisen elämä on, kertoo Veitola.
Millainen tämä luopumisprosessi sitten oli ja millaista tavaroista irti päästäminen on?
– Se on aika vaikeata. Käytän aika paljon Konmaritus-metodia kysyen itseltäni tuottaako tämä vielä minulle iloa, hän avaa prosessia.
Se myös vaatinut pohdintaa oman identiteetin ympärillä. Samalla Veitola kyseenalaisti omaa kulutustaan.
– Nyt, kun myin melkein kaikki vaatteeni, olen joutunut pohtimaan että “kukas mä nyt oon ilman tätä vaatevuoristoa?” Olen huomannut nyt, että aika pienellä pärjää eikä ole kauheasti edes tehnyt mieli ostaa mitään vaatteita. Tai olen minä jotain ostanut, mutta se kynnys on noussut tosi, tosi paljon. Ehkä en myöskään halua enää tukottaa kämppää täyteen röyhelöllä.
Isoon suursiivoukseen liittyi paljon suuria tunteita, jotka vaihtelivat laidasta laitaan.
– Minulla on ihana, hyvä fiilis. Totta kai myös hävettää, että on ollut niin paljon kaikkea.
Veitola tunnustautuu – ainakin entiseksi – tunneshoppailijaksi.
– Ajattelen, että kun siihen osteluun tosiaan liittyy niin paljon tunteita, niin sehän on se isoin työ. Että milloin sitä palkitsee itseään tai lohduttaa itseään. Siksi on ihan hyvä vähän pysähtyä niidenkin juttujen äärelle, että “mistäs tässä nyt oikeastaan on kyse? Voisinko palkita itseäni jollakin muulla?”
– Nyt ajattelen, ettei tarvitse palkita. Voin vaan olla, että “hyvä minä”, hän kertoo avoimesti.
– Olen monesti nähnyt muiden päällä tai kaupungilla vanhoja aarteitani. Se on ihanaa! Se on maailman ihaninta, Veitola hehkuttaa.
– Joskus kun näkee jonkun oman vanhan vaatteen jonkun päällä ja on ihan, että “ei hitto, miksi mä myin sen? Että toi on niin upea”, mutta sitten ajattelen, että enhän minä käyttänyt itse sitä. Että nythän voin ihailla sitä tuon ihmisen päällä. En ikinä ihaillut sitä silloin kun se oli omassa kaapissani, mutta nyt voin ainakin ihailla sitä tuon toisen päällä.