Radio Keskisuomalainen saa tänään maanantaina taajuuksilleen kaksi uutta radiojuontajaa. Arkisin kello 11–13 lähetettävää Keskipäivän Keidas -ohjelmaa juontaa Mari Pekkanen. Jani Nivala puolestaan vetää Puolen Suomen iltapäivää kello 13–18.
Pekkanen on työskennellyt aiemmin Ylellä. Hänellä on vuosien kokemus radiolähetysten juontamisesta muun muassa Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa.
Radion lisäksi Pekkanen on ankkuroinut alueellisia televisiouutisia ja ollut urheilu- ja sometoimittajana Ylellä. Hän aloitti radiojuontajan työt Radio Satahämeessä, joka sittemmin muuttui Radio Suniksi.
– Pyrin olemaan juontajana helposti lähestyttävä ja samaistuttava. Lupaan lähetyksiini ajankohtaista asiaa ja hyvää musiikkia omalla twistilläni höystettynä, Pekkanen toteaa.
Nivala on aiemmin juontanut Radio Novalla, Radio Suomipopilla, Radio Aallolla, The Voicella ja YleX:llä. Paikallisradiotuntemusta löytyy muun muassa tamperelaisesta Radio 957:stä.
Nivala on työskennellyt myös radiotuottajana YleX:llä. Hän on toiminut lahtelaisen Radio Voiman iltapäiväjuontajana viime kesästä lähtien.
– Maailma on nykyään kovin synkkä paikka, joten vastapainoksi haluan korostaa lähetyksissäni viihteellisyyttä ja positiivisuutta ja olla kuuntelijoiden kaveri, Nivala sanoo.
Kumpikin sanoo, että juontajan on tärkeää jakaa arki kuuntelijoidensa kanssa.
– Kun kerroin aiemmin liukastumiskokemuksestani, sain toistakymmentä puhelua kuuntelijoilta, Pekkanen havainnollistaa.
Nivala korostaa, että radiojuontajat eivät ole tekoälyrobotteja, vaan tavallisia ihmisiä, jotka voivat paljastaa itsestään myös inhimillisen puolensa.
– Tehtävänämme on herättää kuuntelijoissa tunteita.
Pekkanen valmistautuu lähetyksiin avaamalla ääntään muun muassa hyräilemällä. Nivala rustaa studioon A4-kokoisen lunttilapun ja juo lähetystuntien aikana roppakaupalla vettä.
Kuka on unelmahaastateltavasi ja mikä on elämäsi biisi? Nopeaälyisiksi radiojuontajiksi kumpikin miettii pitkän tovin. Lopulta Pekkanen kertoo unelmahaastateltavakseen isänsä naapurissa asuvan Erkin, joka on napakka kommentoija.
– Elämäni biisi on Viikatteen Kuu kaakon yllä. Se sisältää muistoja rakkaiden läsnä ollessa.
Nivala haluaisi haastatella ”kenenkä tahansa taviksen”, koska hän pitää yllättävistä kohtaamisista.
Nivalan biisivalinta on Father John Mistyn God’s Favorite Customer.
– Se menee suoraan sieluun ja sydämeen.
Radio
Keskipäivän Keidas ja Puolen Suomen iltapäivä käynnistyvät tänään – marraskuu toi myös muita uudistuksia
Keskisuomalainen-konsernin radioiden ohjelmisto uudistui marraskuun alussa.
Radio Keskisuomalainen, Radio Savon Aallot, Radio Voima ja Karjalainen Syke aloittavat tänään (3.11.) uuden Puolen Suomen radio -formaatin.
Muun muassa alueelliset aamuohjelmat uudistuivat arkisin superpaikallisiksi kello 6–11.
Arkisin keskipäivässä kuullaan uusi ohjelma Keskipäivän Keidas kello 11–13 juontajanaan Mari Pekkanen. Iltapäivään tuo virtaa Jani Nivalan isännöimä Puolen Suomen iltapäivä kello 13–18.
Lisäksi arkipäivien alkuilta ja viikonloput saavat uutta ohjelmasisältöä. Lauantaisin kuullaan Lindström & Hietamäki show kello 10–14.
Taajuuksilla on jatkossa myös useita musiikkierikoisohjelmia sekä jääkiekkoa.
Sunnuntain ohjelmisto rakentuu pääosin musiikkierikoisohjelmien ympärille.
Radiouutiset kuullaan jatkossa arkisin maanantaista perjantaihin kello 7–18. Ne tuotetaan edelleen Keskisuomalainen-konsernin alueellisissa uutismedioissa.
Alueelliset aamuohjelmat tuotetaan paikallisesti Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa ja Lahdessa. Keskipäivän, iltapäivän ja lauantain radio-ohjelmat tuotetaan keskitetysti Jyväskylässä ja Lahdessa.
