Roope Salminen kertoo Aikalisä-podcastissa millainen mielipide sai muut miehet järkyttymään.

Roope Salminen on podcast-juontaja. Pete Anikari

Roope Salminen keskustelee Aikalisä-podcastinsa tuoreessa jaksossa vieraansa Julius Hurrin kanssa isyydestä.

Salminen kertoo hiljattain olleensa tilaisuudessa, jossa oli hänen lisäkseen 18 muuta miestä. Eräs miehistä innostui pitämään puheen isyydestä, mikä innoitti myös Salmista kertomaan, mikä on hänen käsityksensä hyvästä isyydestä.

Salmisen sanoin hyvä isyys on sitä, että on paikalla lapsen kanssa ja ottaa lapsen tosissaan. Kun lapsella tulee esimerkiksi ”tunneperäistä oireilua”, eli lapsi esimerkiksi kiukuttelee, niin Salmisen mielestä hyvä isä jaksaa istua lapsen kanssa alas ja rauhoittaa tilanteen.

– Mieluummin kehittää sitä lihasta sietää niitä tilanteita, kuin rankaisee sitä [lasta] siitä, että se oireilee. Pitää olla resilientti puu, rauhallinen, joku johon nojata, ei impulsiivinen vaan rauhallinen… Salminen luetteli.

Lisäksi Salminen haluaisi, ettei lapsen tullessa tilaan käytettäisi ruutuja. Töistä päästyä pitäisi lopettaa töiden teko kokonaan ja olla läsnä. Kun lapsella on kysymyksiä, Salmisesta olisi parasta reagoida niihin heti.

– Tai joko sanotaan, että olen huomannut sinut. Odota vuoroasi tai sitten vastataan jos pystytään. Nämä ovat perusasioita mielestäni, Salminen jatkoi.

Jokainen Salmista kuunnellut mies piti Salmisen mielipidettä todellisuudesta irtaantuneena.

– Jokainen heistä oli sitä mieltä, että vastukseni oli epärealistinen ja jopa ihan vitun tyhmä.

Täystyrmäys

Kuuntelijoiden mielestä Salmisen maailmankuva on täysin vääristynyt, mikäli h än uskoo, että keskivertoisä pystyisi hänen luettelemiinsa asioihin – tai edes osaan niistä. Muut miehet perustelivat Salmiselle, että esimerkiksi kuormittavan työpäivän jälkeen on vaikeaa yltää Salmisen tavoitteisiin.

– Ja [he sanoivat], että tuo on todella kermaperseistä ja olen maailman onnekkain ihminen, jos isyyteni näyttää tuolta.

Salmisella on yksi yhteinen lapsi ex-puolisonsa Helmi-Leena Nummelan kanssa. Salmisen ja Nummelan suhde loppui muutama vuosi sitten.