Paul Ruddin ja Jenna Ortegan kauhufantasiakomedia Death of a Unicornin piti tulla Suomen teattereihin alkuvuodesta. Lopulta ensi-ilta kuitenkin peruttiin.

A24-tuotantoa oleva Death of a Unicorn vaikutti vielä ensimmäisen trailerinsa perusteella aika kiinnostavalta tapaukselta, mutta elokuva sai lopulta kolean vastaanoton sekä kriitikoilta että suurelta yleisöltä.

Ja kun lipunmyynti ei lähtenyt maailmalla kunnolla lentoon, peruuntui elokuvan teatterilevitys Suomessa.

Maailmanlaajuisesti vain 16,1 miljoonan dollarin lipunmyyntiin yltänyt Death of a Unicorn tuli kesällä tarjolle vod-palveluihin, ja nyt elokuva on katsottavana myös suoratoistona Prime Videosta.

Alex Scharfmanin ohjaamassa ja kirjoittamassa Death of a Unicorn -elokuvassa isä (Paul Rudd) ja tytär (Jenna Ortega) törmäävät vahingossa yksisarviseen ja vievät sen ruumiin mukanaan matkalla viikonloppuretriittiin, jossa isän miljardööripomo (Richard E. Grant) pyrkii hyödyntämään olennon ihmeellisiä parantavia ominaisuuksia.

Death of a UnicornKuva: © A24