NHL päivitti veikkaustaan Suomen kokoonpanosta Milanon olympialaisten jääkiekkoturnaukseen.

NHL julkaisi arvionsa Suomen kokoonapanosta olympialaisiin. AOP

NHL on päivittänyt arvionsa Suomen jääkiekkomaajoukkueen kokoonpanosta tulevan talven Milanon talviolympialaisiin, ja mukana on merkittäviä muutoksia.

Aleksander Barkovin ja Patrik Laineen loukkaantumiset ovat sekoittaneet Leijonien suunnitelmia, eikä kumpikaan supertähti todennäköisesti ehdi kisakuntoon helmikuussa pelattaviin kisoihin.

Barkoville tehtiin syyskuussa leikkaus ja hänen toipumisensa kestää vielä vähintään kuusi kuukautta. Laine puolestaan kävi lokakuun lopulla leikkauksessa, eikä hänen odoteta olevan pelikunnossa ennen olympialaisia.

Kaksikko Barkov–Laine oli vielä mukana NHL:n ennakkoarvioissa heinäkuussa, mutta nyt kumpikin on pudotettu listauksesta. Niin ikään Eeli Tolvanen on pudonnut listalta edellisen ennustuksen jälkeen.

NHL:n ennusteen mukaan Barkovin, Laineen sekä Tolvasen tilalle Leijonien kokoonpanoon nousevat uusina niminä Joel Armia, Matias Maccelli ja Oliver Kapanen.

Lisäksi puolustuksessa Nikolas Matinpalo nousee ennusteen mukaan Juuso Välimäen tilalle. Maalivahtikolmikko pysyy ennallaan edellisestä arviosta: Juuse Saros, Kevin Lankinen ja Ukko-Pekka Luukkonen.

Leijonien lopullinen olympiajoukkue julkistetaan loppuvuodesta. Vuoden 2026 talviolympialaiset käydään 6.–22. helmikuuta Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa.