Luken mukaan kyseessä on merkittävä keinollisen lisääntymisteknologian saavutus.
Pohjoismaissa on syntynyt ensimmäistä kertaa vasikoita, jotka ovat saaneet alkunsa teurastetun sonnin lisäkivessiittiöistä. Asiasta kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Uuden menetelmän avulla syntyi Kajaanissa syksyllä kaksi itäsuomenkarjan sonnivasikkaa. Menetelmässä sonnin lisäkiveksistä kerätään teurastuksen jälkeen siittiöitä, joilla lehmät keinosiemennetään.
Luken mukaan kyseessä on merkittävä keinollisen lisääntymisteknologian saavutus ja tärkeä virstanpylväs alkuperäisrotujen säilytystyössä. Kainuun ammattiopiston karja Kajaanissa on keskeinen osa itäsuomenkarjan säilytystyötä.
– Karjamme toimii elävänä geenipankkina, jossa harvinaista rotua kasvatetaan ja suojellaan. Nyt syntyneet sonnivasikat ovat tärkeä lisä tähän työhön, kertoi Kainuun ammattiosaston koulutuspäällikkö Renne Sänisalmi tiedotteessa.