Jensen Huangin kurimus jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Nvidia on kärsinyt Joe Bidenin hallinnon aikana asetetuista ja Donald Trumpin aikana edelleen jatkuneista vientirajoituksista Kiinaan. Jensen Huang väitti aiemmin, että Nvidian markkinaosuus Kiinassa on pudonnut nollaan.
– Olemme tällä hetkellä täysin ulkona Kiinan markkinoilta, Huang sanoi marraskuussa.
Helpotusta ei ole luvassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli CBS Newsin haastattelussa, jossa hän kommentoi vientirajoituksia.
– Me emme anna näitä edistyneimpiä piirejä kenellekään muulle kuin Yhdysvalloille. Emme anna piiriä (Nvidian Blackwell) muille, Trump sanoi.
Vaikka Nvidia saisi helpotusta vientirajoituksiin, sille voi olla myöhäistä vallata enää takaisin entistä asemaansa. Kiina on etsinyt ja löytänyt vaihtoehtoisia, kotimaisia ratkaisuja datakeskus- ja tekoälytarpeisiinsa.
Nvidia saa viedä Kiinaan H20-kiihdytintään, joka on räätälöity suorituskyvyltään Kiinan markkinoille soveltuvaksi – eli huippumalleja huonommaksi. Se ei ole kuitenkaan saanut Kiinassa suurta jalansijaa.
LUE MYÖS: Nvidian vakavin haastaja ei ole AMD tai Intel – vaan tekoälymarkkinaa valtaava kiinalaisjätti