Miksi?
Luonto tukee terveyttämme ja hyvinvointiamme monin tavoin. Helppo pääsy luontoon muun muassa suojaa masennukselta, lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. Lisäksi kotien lähellä olevat metsät ja viheralueet auttavat ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja sekä mahdollisesti hengityselinsairauksia, kuten astmaa ja allergioita.
Jos luonnon myönteiset terveysvaikutukset otettaisiin laajasti hyötykäyttöön, Suomi voisi hillitä kansantaudeista yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia ja samalla lisätä hyvinvointia.
Tieto selvisi Sitran rahoittamasta selvityksestä, jonka toteuttivat Luonnonvarakeskus (Luke) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Laskelmien mukaan luonto voi tuoda Suomelle jopa satojen miljoonien eurojen vuotuisen hyödyn pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa.
Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä suomalaisten kunto sekä työ- ja toimintakyky ovat heikentyneet. Samalla julkinen terveydenhuolto kamppailee rahoituskriisissä.
Luken ja THL:n tutkijat ehdottivatkin selvityksessä kansallisen luontoterveysohjelman perustamista. Se toisi luonnon terveyshyödyt kiinteäksi osaksi suomalaisten arkea sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset tunnistavat laajasti luonnon terveyshyödyt. Tuoreessa Luontobarometrissa lähes kaikki vastaajat kokivat, että luonto lisää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Väittämän kanssa oli samaa mieltä peräti 97 prosenttia vastaajista.
Tältä pohjalta luontoterveysohjelma on nyt edennyt idean tasolta konkreettiseen valmisteluun. Inspiraationa toimii muun muassa kansallinen allergiaohjelma (2008–2018), joka tuotti merkittäviä terveys- ja taloushyötyjä suhteellisen pienellä rahallisella panoksella.