Seiska uutisoi radiojuontaja Riikka Uusitalon ja rap-artisti Veikko Heikkilän erosta.

Räppäri Valentin ja radiojuontaja Riikka Uusitalo ovat päätyneet eroon. MATTI MATIKAINEN

Radiojuontaja Riikka Uusitalo ja Mouhous-trion jäsen Veikko Heikkilä ovat eronneet. Uusitalo vahvisti tiedon Seiskalle.

– Tämä ero on aika tuore, ja tilannetta käydään läpi, Uusitalo kommentoi lehdelle.

Uusitalo sanoi, ettei hänellä ole tällä hetkellä mielessä uutta suhdetta tai muutakaan.

– Ei missään nimessä, kauas kaikki miehet! Minua kutsuu nunnaluostari, hän kommentoi lehdelle.

Uusitalo ja Heikkilä ehtivät seurustella reippaasti yli vuoden. Pari kertoi Iltalehdelle kesäkuussa F1-elokuvan ensi-illassa, ettei heidän suhteensa ole syventynyt avoliitoksi. He myös kertoivat ensitapaamisestaan.

– Tavattiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten Emma-gaalassa, kun olin tekemässä NRJ:lle ensimmäistä kertaa sisältöä. Vasta vuosi sitten juhannuksen jälkeen päätimme tavata toisemme kunnolla ja tässä sitä ollaan, Uusitalo sanoi.

Uusitalo osallistui ensimmäistä kertaa Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2019. Hän sijoittui kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi. Uusitalo osallistui Miss Suomi -kilpailuun myös vuonna 2021, kun kilpailu järjestettiin All Stars -muodossa.

Mouhous-trion jäseninä ovat Heikkilän lisäksi Van Hegen eli Janne Pajunen sekä Monakon eli Miki Hankomäki. Mouhouksen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Poikien vessa, Pahemmaks, Karma ja Äänii.

Miss Suomi -kilpailusta tunnetuksi tullut Riikka Uusitalo työskentelee nykyään radiojuontajana. Pete Anikari