Vince Cilliganin uusi scifi-sarja Pluribus alkaa tämän viikon perjantaina.

Vince Gilligan kertoo tämän viikon perjantaina Apple TV+:ssa alkavasta Pluribus-tieteissarjastaan The Hollywood Reporterin pitkässä haastattelussa. Gilligan kommentoi jutussa myös, voisiko Breaking Bad saada vielä jatkoa esimerkiksi toisen spinoff-sarjan muodossa.

Gilligan hehkuttaa sekä Breaking Badin ja Better Call Saulin olleen niin täynnä herkullisia hahmoja, että jatkon tekeminen ei olisi hankalaa. Sarjojen luoja on sitä mieltä, että ties kuinka moni mainioista näyttelijöistä pystyisi kantamaan jatkoa harteillaan.

Lisää ei silti ole luvassa.

”Vietin Breaking Badin ja Better Call Saulin maailmassa liki 20 vuotta, mutta en ole kyllästynyt siihen. En halua kuitenkaan pilata sarjoja ja fanien hyviä muistoja tekemällä mahdollisesti jotain kehnompaa. Monen annoksen hyvää ateriaa ei kannata päättää jälkiruokaan, joka on kupillinen koiranpaskaa.”

Gilliganin Pluribus-uutuussarja sijoittuu jälleen pääosin New Mexicoon. Siinä maailmanlopun viruksen myötä ihmiset tulevat aivopestyiksi optimismiin ja tyytyväisyyteen.

Yksi ihminen on kuitenkin immuuni tartunnalle. Better Call Saul -sarjastakin tuttu Rhea Seehorn esittää elämään realistisesti ja jopa pessimistisesti suhtautuvaa kirjailijaa, jonka kontolle jää maailman vastahakoinen pelastaminen. Gilligan kirjoitti roolin Seehornille.

Mukana ovat myös muun muassa Karolina Wydra, Carlos Manuel Vesga, Miriam Shor ja Samba Schutte.

7. marraskuuta Pluribus-sarjasta julkaistaan kaksi jaksoa, joiden jälkeen tarjolle tulee uusi jakso kerran viikossa jouluun saakka. Sarjalle on jo nyt luvattu myös toinen kausi.