Vain noin tuhat syyrialaista on palannut Syyriaan Saksan liittovaltion avustuksella tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Mielenosoittajia kadulla talvitakeissa. ylteissä lukee esimerkiksi "Stadt Bild mit Herz ohne Merz" ja "Merz entsorgen, Herz bewahren",

Avaa kuvien katselu

Ihmiset osoittivat mieltä Saksan liittokansleri Friedrich Merzin maahanmuutto politiikkaa vastaan Kölnissä 2. marraskuuta. Kuva: Ying Tang / AOP

Syyrialaisilla ei ole enää perusteita turvapaikkaan Saksassa, koska sisällissota heidän kotimaassaan on ohi, Saksan liittokansleri Friedrich Merz sanoi maanantai-iltana.

Saksa vastaanotti syyrialaisia pakolaisia kaikista EU-maista eniten Syyrian sisällissodan aikana. Maassa asuu noin miljoona syyrialaista.

Merzin mielestä tilanne on muuttunut, kun Syyriaa itsevaltaisin ottein hallinnut Bashar al-Assad syöstiin vallasta viime joulukuussa.

– Perusteita turvapaikkaan Saksassa ei enää ole, ja siksi voimme aloittaa palautukset, Merz sanoi maanantai-iltana.

Hän sanoi odottavansa, että moni syyrialainen palaa itsenäisesti jälleenrakentamaan maataan.

Vain noin tuhat syyrialaista on palannut Syyriaan Saksan liittovaltion avustuksella tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) on noussut kannatusmittauksissa Merzin konservatiivien ohi ennen ensi vuoden viittä osavaltiovaalia. Osa Merzin konservatiivien strategiasta onkin kiristää turvapaikkapolitiikkaa AfD:n kannatuksen leikkaamiseksi.

YK on varoittanut, ettei Syyriassa ole tällä hetkellä edellytyksiä laajamittaisille palautuksille, sillä noin 70 % väestöstä on yhä humanitaarisen avun varassa.

Lähde: Reuters