Naisen tulee maksaa kuvottavasta teostaan 10 päiväsakkoa.


Välikohtaus tapahtui kauppakeskus Valkeassa sijaitsevassa ruokakaupassa. Aleksanteri Pikkarainen
36-vuotias nainen teki oululaisessa ruokakaupassa vastenmielisen tempun.
Hän asioi kauppakeskus Valkeassa sijaitsevassa myymälässä perjantaina 1. marraskuuta 2024 aamukahdeksan aikoihin.
Kassalle saavuttuaan nainen laski housunsa alas ja paljasti alapäänsä myyjälle.
Eikä siinä kaikki.
Seuraavaksi hän kaivoi alushousuistaan verisen kuukautissiteen ja heitti sen myyjää kohti.
Teko aiheutti työntekijässä paitsi pahennusta, myös kuvotusta.
Poliisi epäili naista sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.
Syystä tai toisesta asia saatiin ratkaistua vasta lähes vuotta myöhemmin. Nainen antoi suostumuksensa sakkorangaistukseen syyskuun 2025 alussa.
Syyttäjä määräsi nykyään 37-vuotiaan naisen maksamaan 10 päiväsakkoa teostaan.
Naisen tuloilla maksettavaa kertyy 100 euroa. Lisäksi hänen on maksettava 40 euron rikosuhrimaksu.
Syyttäjän vahvistamasta rangaistusmääräyksestä ei ilmene, miksi nainen toimi kuten toimi.