Musiikki toimii tuoksujen tapaan muistojen arkistona. Kerro oma kappaleesi ja siihen liittyvä muisto, teemme juttua.

Paula Vesala ja Mira Luoti laualvat ja esiintyvät.

Avaa kuvien katselu

PMMP:n paluukeikat vuonna 2024 vetivät nostalgiannälkäistä yleisöä. Kappaleet ovat olleet osa 2000-luvun ääniraitaa. Kuva: Lauri Karo / Yle

Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tunteisiimme vetoaa erityisesti teinivuosiemme musiikki. Kappaleet voivat säilyä merkityksellisinä vuosikymmeniä.

Tutkimusjulkaisun pääkirjoittajan tohtori Iballa Burunatin mukaan aika osuu meissä neurologisesti ja elämäkerrallisesti herkkään kohtaan, noin 17 ikävuoden tienoille.

Burunatin mukaan aikuistuvan nuoren aivot ovat kuin pesusieni, uteliaat ja palkitsemista janoavat.

– Tällaisessa kehitysvaiheessa vahvat tunnekokemukset, kuten tärkeimmät musiikkikappaleet, juurtuvat muistiimme tavallista syvemmälle ja elävämpinä jättäen pysyvän jäljen. Näiden muistojen pysyvyys osoittaa, miten perustavanlaatuinen vaikutus musiikilla on identiteetin muodostumisessa, Burunat kertoo.