
Komiat-lehden sovellus on ilmestynyt puhelinten sovelluskauppoihin.
Kuva: Jaakko Elenius
Komiat-lehden verkkosivuilla, näköislehdessä ja painetussa lehdessä tapahtuu monia muutoksia marraskuun alussa. Uutuutena Komiat-lehden lukijat saivat myös oman sovelluksen 1. marraskuuta.
Verkkosivujen näkyvin muutos on se, että niiden ulkoasu muuttuu. Uudistuksessa verkkosivuille tulee lanseerauksen yhteydessä muun muassa joitain uusia sisältöformaatteja, kuten kuvagallerioita.
Myös painetun lehden ja näköislehden ulkoasut uudistuvat marraskuusta lähtien. Lehdessä muuttuu ainakin fontit ja palstakoko. Komiat-printtilehdestä löydät jatkossa viikoittain ristikon ja myös verkkosivulle ja uuteen sovellukseen tulee ajanvietteeksi mukavia pelejä.
Miksi uudistus tehdään?
– Muutos tehdään, koska kustantaja vaihtuu ja saamme sitä kautta uudet järjestelmät käyttöömme. Uskon, että uusien järjestelmien kautta pystymme entistä paremmin keskittymään toimituksen ydintekemiseen eli tekemään merkityksellisiä, paikallisia sisältöjä, sisällöntuotannon kehityspäällikkö Maija Saanio sanoo.
Taustalla on Kalevan ja I-Medioiden yhdistyminen, jossa medialiiketoiminnat organisoidaan uudelleen ja toimintatavat yhdenmukaistetaan. Komiat-lehti on ollut osa I-Mediat Oy:tä.
Saanion mukaan verkkosivujen ja lehtien muutoksessa on oleellista, että paikalliset sisällöt säilyvät. Tämä tarkoittaa ajankohtaisia uutisia ja sisältöä paikallisista ilmiöistä.
– Vaikka kustantajan pääpaikka on Oulussa, meidän ydintekemisemme, eli paikallisen sisällön tekeminen, ei muutu mihinkään.
Hänen mukaansa tärkeää on myös se, että sisältöjä on helppo kuluttaa ja ne näyttävät visuaalisesti vaikuttavilta, sillä lukijalle sisältöjen helppo saavutettavuus on tärkeä osa kokonaisuutta.
Komiat-lehden sovellus on ilmestynyt puhelimesi verkkokauppaan. Sovelluksen aloitusnäkymässä näkyy päivän uutisvirtaa, hakutoiminto sekä pääsy uusimpiin ja suosituimpiin uutissisältöihin. Halutessasi voit katsella sujuvasti videoita tai kuvagallerioita.
Sovelluksen käyttö vaatii vähintään iOS 15 tai Android 8 -käyttöjärjestelmän. Lataus on maksutonta.
Applen App Store
Lataa Komiat-lehden sovellus
Googlen Play Store
Lataa Komiat-lehden sovellus
Uutista on päivitetty 1.11.2025 kello 13.13: muutoksia mobiilisovelluksen ilmestymisajankohtaan.