USA:n presidentti Donald Trump hämmästytti ydinkokeita koskevalla lausunnollaan, johon ei vieläkään ole saatu selvyyttä. Asiantuntijan mukaan nyt näkyy yleisesti huolestuttava kehitys ydinaseiden suhteen.
- Asiantuntijan mukaan ydinasekehitys menee huolestuttavaan suuntaan.
- Trumpin oudoissa ydinkoepuheissa voi olla kyse neuvottelutaktiikasta.
- Kiinan ja Venäjän salaa julkisuudelta tekemissä ydinkokeissa ei välttämättä ole mitään ihmeellistä.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan dosentti Juha Honkonen komppaa tasavallan presidentti Alexander Stubbia ja sanoo Iltalehdelle pitävänsä yleistä kehitystä ydinaseiden suhteen erittäin huolestuttavana.
– [Ydinaseiden] käytöstä ja mahdollisesta käytöstä on ollut julkisuudessa aika paljon puhetta joko suoraan tai välillisesti viime vuosina, ja järjestelmien kehittely on edennyt. Kyllä tässä ollaan siirtymässä uuteen aikakauteen, Honkonen arvioi.
Stubb sanoi maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa, että suurvaltojen strateginen vakaus on murroksessa.
– Olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle, jossa valitettavasti ydinaseiden merkitys on kasvussa, Stubb sanoi.
Honkosen mukaan Venäjä on uudistanut ison osan kalustoaan, ja myös Yhdysvallat tekee samaa. Yhdysvallat aloitti entisen demokraattipresidentti Barack Obaman kaudella strategisten aseiden ja asejärjestelmien uudistamisen, ja prosessi on edelleen meneillään.
– Ja Kiinahan ilmeisesti aika ripeällä vauhdilla kasvattaa sitä ydinasearsenaalia.
Torstaina Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump hämmästytti sanomalla, että Yhdysvallat aloittaa jälleen ydinkokeet. Trumpin mukaan ne aloitettaisiin ”välittömästi”.
– Muiden maiden ydinkoeohjelmien takia olen ohjeistanut sotaministeriötä [entinen puolustusministeriö] aloittamaan ydinaseiden testaamisen samalla mitalla, Trump kirjoitti.
Lehdistötilaisuudessa Stubb tarkensi, ettei hän viitannut suoraan USA:n puheisiin ydinaseiden testauksen aloittamisesta uudestaan.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin mukaan olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle. Inka Soveri
Käytännössä ydinaseiden määrä, joka 1980-luvun jälkeen lähti rajuun laskuun, on jälleen lähdössä nousuun. Mikäli helmikuussa raukeavaa strategisia ydinaseita rajoittavaa New Start -sopimusta Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei saada uusittua, ydinaseiden määrä lähtee Honkosen arvion mukaan kasvuun vielä nykyistä nopeammin.
Pahimmillaan Neuvostoliitolla ja Yhdysvalloilla oli 1980-luvulla kymmeniä tuhansia ydinaseita, kun nykyisin niitä on noin 3 000. Pitkäaikaisen yhteydenpidon ja neuvottelujen avulla on saatu aikaan merkittävää edistystä.
– Jos nyt tällainen neuvotteluprosessi katkeaa ja luottamus häviää, neuvottelujen tielle palaaminen on paljon hankalamaa ja todennäköisesti johtaa jossain muodossa ydinvarustelukilpailun alkamiseen uudestaan. Pitäisin isona huolenaiheena, että keskeisten ydinasevaltojen neuvotteluyhteys katkeaa.
Mikäli neuvotteluyhteydet katkeavat, tästä ei Honkosen mukaan seuraa ”mitään hyvää”.
– Luottamuksen pitäisi jollain tasolla säilyä, mutta siitä on aivan ilmeisesti puutetta.
”Väljä lausunto”
Trumpin lausunnot hämmensivät, sillä hän ei suostunut myöhemminkään tarkentamaan, tarkoittiko hän ydinasejärjestelmien eli ydinaseiden kuljetuslaitteiden kuten ohjusten testausta vai varsinaisia ydinaseiden koeräjäytyksiä, jotka on kielletty vuonna 1996 solmitulla ydinkoekieltosopimuksella.
Wall Street Journalin mukaan Valkoinen talo ei myöskään päivää Trumpin kommenttien jälkeen suostunut vastaamaan kysymyksiin yksityiskohdista. Lisäksi Trumpin energiaministeri on antanut julkisuuteen Trumpin kanssa ristiriitaista viestiä ydinaseista, kertoo New York Times.
Trumpin mukaan USA:n pitäisi aloittaa jälleen ydinkokeet. On epäselvää, mitä hän tarkoitti. Ron Sachs/CNP / SplashNews.com, EPA/AOP
Trumpin lausuntoa ydinkokeista Honkonen kuvaa ”varsin väljästi muotoilluksi”. Hän ei halua lähteä arvailemaan, mitä Trump tarkalleen tarkoitti.
– Hänhän halusi aloittaa ydinaseiden testauksen tasavertaisesti muiden ydinasevaltojen kanssa, ja osa asiantuntijoista tulkitsee tämän sillä tavalla, että ei oikeasti aleta tekemään yhtään mitään, koska muutkaan isot ydinasevallat eivät ole tehneet etenkään ydinkokeita kolmeenkymmeneen vuoteen.
– Toiset taas tulkitsevat asiaa myös Yhdysvaltain hallinnossa sillä tavalla, että Yhdysvallat haluaa ruveta tekemään perinteisiä räjäytyskokeita ydinräjähteillä.
Mihin Trump pyrkii väljällä muotoilullaan?
– En ole politiikan vaan sotatekniikan asiantuntija, mutta tämä kuulostaisi siltä, että tämä on hänen tapansa neuvotella asioista ja keskustella asioista. Näkisin tämän lähinnä neuvottelutaktiikkana, Honkonen sanoo.
Viimeksi 1992
Jos Trump todella tarkoitti ydinräjäytysten aloittamista, kyseessä olisi hyvin merkittävä muutos. Muun muassa Venäjä on ilmoittanut, että sekin alkaisi tehdä ydinkokeita.
WSJ:n mukaan Yhdysvallat teki viimeisen kunnollisen ydinkokeensa vuonna 1992. Kiinan viimeisin testi oli vuonna 1996, ja Venäjän viimeisin tiedetty testi tehtiin vuonna 1990. Ainoastaan Pohjois-Korea, joka ei ole allekirjoittanut ydinkoekieltosopimusta, tekee yhä räjäytyksiä sisältäviä ydinkokeita.
Mikäli taas Trump tarkoittaa ydinjärjestelmien tai kuljetuslaitteiden testaamista, kyse ei olisi juuri minkäänlaisesta muutoksesta nykytilanteeseen. Kaikki ydinasevallat testailevat ydinjärjestelmiään Honkosen mukaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Testit tehdään ilman ydinräjähteitä.
On kolmaskin vaihtoehto. Ydinkokeita rajoittavan sopimuksen mukaan ydinräjähdykset on kielletty, mutta Honkosen mukaan niin sanotut alikriittiset ydinkokeet ovat yleisen tulkinnan mukaan sallittuja. Kyse on kokeesta, jossa tapahtuu ydinaseessa käytettävä ketjureaktio, mutta reaktiota hallitaan siten, että se ei johda räjähdykseen.
– Vähän samaan tapaan kuin polttoainetta käytetään ydinvoimalaitoksissa. Siellä tapahtuu myös ketjureaktio, mutta se tapahtuu hallitusti, jolloin mitään räjähdyksenomaista ei pääse tapahtumaan. Paitsi silloin, jos näissä ydinvoimalaitoksissa menee jokin pieleen, Honkonen selittää.
Ydinkokeita voidaan tehdä myös ilman räjähdystä. Kuvituskuvassa Tšekin asevoimat harjoitteli Dukovanyn ydinvoimalan puolustamista vuonna 2022. LUKAS KABON, EPA/AOP
Sunnuntaina Trump sanoi, että Kiinan ja Venäjän kaltaiset maat tekevät maanalaisia ydintestejä, joista ei julkisuudessa tiedetä. Kiinan ulkoministeri kiisti maanantaina, että Kiina testaisi ydinaseita.
– Venäjä testaa, Kiina testaa, mutta he eivät puhu siitä. En halua olla ainoa maa, joka ei testaa, Trump sanoi CBS:n 60 Minutes -ohjelmassa.
Jos Trump tarkoitti alikriittisiä testejä, niiden tekemisessä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Honkosen käsityksen mukaan alikriittisiä ydinkokeita tehdään kaikissa ydinasevalloissa, mukaan lukien Yhdysvalloissa.
Erona on, että Yhdysvalloissa alikriittisistä ydinkokeista ilmoitetaan, mikä Honkosen mukaan liittyy muun muassa niihin saatavaan rahoitukseen. Venäjällä ja Kiinassa alikriittisten ydinkokeiden tekemisestä ei puolestaan pidetä juuri meteliä.
Ydinräjäytyksiä sisältäviä ydinkokeita Kiina tai Venäjä eivät Honkosen mukaan mitenkään pystyisi tekemään salassa, vaikka ne tehtäisiin maan alla. Räjähdyksistä vapautuu niin paljon energiaa, että niiden aiheuttama värähtely havaitaan. Mikäli ne aloitettaisiin uudestaan, kyse olisi merkittävästä muutoksesta, ja ilmapiiri ydinaseiden ympärillä huononisi entisestään.
Riippumatta siitä, tekisikö Yhdysvallat ydinräjäytyksiä, mutta kun mahdollisuus on tullut esiin, onko se jo itsessään jollain tavalla vaarallista?
– Se on huolestuttavaa.
Honkonen viittaa alan asiantuntijoiden ylläpitämään Tuomiopäivän kelloon, joka havainnollistaa todennäköisyyttä ydinkatastrofille. Se siirrettiin tammikuussa ennätyksellisen lähelle keskiyötä.
– Kellossa on aikaa tähän katastrofin keskiyöhön 89 sekuntia.
Mitä Trump aikoo?
Trump julkaisi torstaina sosiaalisen median päivityksen ydinasetestauksista minuutteja ennen kuin hän tapasi Kiinan johtaja Xi Jinpingin Etelä-Koreassa. Hieman aiemmin Venäjän presidentti Vladimir Putin oli ylpeillyt ydinkäyttöisten risteilyohjusten sekä ydintorpedon onnistuneilla testeillä.
Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov ilmoitti Venäjän presidentti Vladimir Putinille 26. lokakuuta, että Venäjä oli testannut onnistuneesti ydinkäyttöistä Burevestnik-risteilyohjusta. Zumawire / MV Photos
Kummassakin Venäjän testissä on Honkosen mukaan kyse ydinkäyttöisen aseen kuljetuslaitteen testistä.
WSJ:n mukaan yksi yhdysvaltalaisviranomaisten ja analyytikkojen piirissä kiertävä teoria on, että Trump yrittää saada itselleen lisää jalustaa mahdollisiin tuleviin neuvotteluihin Venäjän ja Kiinan kanssa.
Venäjä on ehdottanut, että strategisia ydinaseita rajoittavaa New Start -sopimusta jatkettaisiin vuodella. WSJ:n mukaan Trump on ilmaissut olevansa avoin ehdotukselle, mutta mitään neuvotteluja ei ole vielä järjestetty.
Toinen teoria on, että Trump haluaa saada Yhdysvalloille enemmän mahdollisuuksia testata ydinaseita. Kolmas vaihtoehto on, että Trump tarkoittaisi ydinasejärjestelmien testaamisen lisäämistä. Trumpin energiaministeri Chris Wright arveli Trumpin tarkoittaneen niitä.
– Uskon, että testit, joista puhumme, ovat järjestelmätestejä. Nämä ei eivät ydinräjäytyksiä, hän sanoi Fox Newsille uutistoimisto AFP:n mukaan.