Dj-tanssija Henna Peltonen ja hänen laulaja-aviomiehensä Tauski Peltonen eroavat. Avioliitto oli heille toinen, sillä ensimmäisen kerran pari avioitui vuonna 2011 ja liitto kesti tuolloin vain alle vuoden. Asiasta kertoo ensinnä Seiska.

Henna jätti avierohakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen tiistaina.

– Pitää paikkansa, mutta en halua kommentoida eroa vielä tässä vaiheessa sen enempää, Henna kommentoi Seiskalle.

Uusi avioliitto parin välillä kesti vain kaksi vuotta. He avioituivat syyskuussa 2023. Parilla on liitostaan lapsi.

Esiintyivät viime viikolla rakastuneina

Vain muutamia päiviä sitten kaksikko edusti Sami Kurosen Iltanuotiolla-podcastissa kertomassa rakkaudestaan.

Podcastissa he vihjasivat, että aikoinaan ero tuli lähinnä ulkoisten vaikuttimien ja muiden ihmisten myötävaikutuksesta.

Lue myös: Henna Peltonen raskaan asian äärellä: Olen pitkään halunnut avautua tästä

Lue myös: Henna Peltonen avoimena: ”Lapsen käyttäminen välikappaleena voi vaientaa uhrin ja saada pysymään sairaassakin suhteessa”

Myös Tauskin alkoholin käyttö nousi esiin. Henna myönsi, että sillä oli myös vaikutusta asiaan, eikä Tauski varsinaisesti asiaa kiistänyt.

Parin meno vaikutti seesteiseltä. He kertoivat, etteivät asu yhdessä vanhojen ikävien muistojen vuoksi. Myös Como uutisoi aiheesta todeten, että ”pariskunta on aiemmin ollut esillä julkisuudessa ikäviin pahoinpitelyasioihin ja lapsen tapaamisoikeuksiin liittyen.”

Henna pyysi oikaisemaan

Tämä sai Hennan reagoimaan.

Hän lähetti Comon toimittajalle pienen oikaisupyynnön aiheesta.

Hän vaati oikaisua tai täsmennystä, jotta jutusta selviäisi kumpi nimenomaisesti oli pahoinpitelijä.

Asia luonnollisesti korjattiin, mutta kulmia kohotellen.

Nyt tilanteeseen on tullut lisävalaistusta. Pariskunnan välit eivät ilmeisesti ole olleet sittenkään niin ruusuiset.

Lue myös: Podcast: Tauski ja Henna Peltonen – eri osoitteet!

Lue myös: Henna Peltonen järkyttyi Tauskin elämäkertakirjasta – nyt puhuu Henna!

Hennalla uudet suunnitelmat

Henna on viime aikoina keskittynyt puhumaan ravinnosta, kuntoilusta ja kokonaisvaltaisesta hyvästä olosta. Tulevaisuudessa hän sanoo keskittyvänsä valmennustyöhön.

Comon tietojen mukaan Henna on myös ollut kiinnostunut terveysjournalismista, ja asia onkin etenemässä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.