Tanssija Henna Peltonen alkoi vastikään päivittää sosiaaliseen mediaan uudenlaista sisältöä.


Henna Peltonen muutti somekäytöstään lähiviikkoina. Anna Jousilahti
Tanssija Henna Peltonen haki tiistaina avioeroa laulaja Tauski Peltosesta, kertoi ensimmäisenä Seiska. Asia vahvistettiin Iltalehdelle Pirkanmaan käräjäoikeudesta, josta kerrottiin myös, että Peltosilla on ollut jo aiemmin tänä vuonna avioero vireillä.
Ero tuli monelle puskista, sillä pari on vastikään esiintynyt yhdessä muun muassa Huomenta Suomen ja Sami Kurosen Iltanuotiolla-podcastin haastatteluissa ja kehunut hyvää parisuhdettaan.
Iltalehti ei ole toistaiseksi tavoittanut Peltosia kommentoimaan muuttunutta tilannetta, eikä kumpikaan heistä ole päivittänyt asiasta sosiaaliseen mediaan.
Sen sijaan tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että Henna Peltosen somekäytöksessä tapahtui muutos muutamia päiviä ennen eron hakemista.
Henna Peltonen alkoi yhtäkkiä julkaista yksityiskohtaisia terveysvinkkejä seuraajilleen Instagramissa ja Facebookissa. Hän on aiemminkin kertonut haastatteluissa terveellisistä elämäntavoistaan ja jakanut vihermehukuvia ja kuntosalipäivityksiä.
Nyt Peltosella oli pitkät kirjoitukset seuraajilleen siitä, miten kannattaa syödä, levätä, liikkua ja nukkua, jotta voi paremmin. Hän jakoi omakohtaisia vinkkejään, joita omien sanojensa mukaan noudattaa omassa arjessaan. Erouutisen mentyä julki Peltonen julkaisi päivityksen metsässä ja luonnossa olemisesta.
– Jo viiden minuutin oleskelu metsässä voi laskea stressihormoni kortisolin määrää. Kaksikymmentä minuuttia riittää mielialan kohenemiseen, Peltonen kirjoitti sosiaaliseen mediaan.
Tauski ja Henna Peltosella on ollut pitkään kestänyt on-off-suhde, jossa on ollut myrskyisiä käänteitä. Pari on ehtinyt käräjöidä, avioitua ja erota jo kertaalleen. He menivät uudelleen naimisiin syyskuussa 2023 Turkin Alanyassa.