Naisleijonien kausi jatkuu Ruotsissa.

Sanni Ahola saanee Ängelholmissa kauden ensimmäiset minuuttinsa. AOP

Naisleijonien maalivahtikaksikko Ruotsin EHT-turnauksessa on Anni KeisalaSanni Ahola.

Keisalan ja Aholan valinnoissa ei sinällään ole mitään erikoista, sillä molemmat esimerkiksi edustivat Suomea viime kevään MM-kilpailuissa.

Aholan valinta on kuitenkin huomionarvoinen siksi, että hän ei ole pelannut tällä kaudella peliäkään. 25-vuotias maalivahti edustaa Ottawa Chargea, jonka kausi Pohjois-Amerikan PWHL-liigassa alkaa vasta kuun lopussa.

– Sama se on muissa joukkueissa. Siellä on vastaavanlaisessa tilanteessa olevia pelaajia ja maalivahteja. Tilanne nyt on naiskiekossa tämä, että ammattilaissarja PWHL aloittaa pelinsä vasta näin myöhään, Naisleijonien maalivahtivalmentaja Tuomas Tarkki toteaa.

”Aina voi spekuloida”

PWHL:n alkamisaika tietysti on mikä on, mutta Suomi otti Ängelholmiin kaksi todennäköisesti olympiajoukkueeseen valittavaa nimeä sen sijasta, että olisi antanut näytönpaikan jollekin haastajalle.

– Ainahan voi spekuloida valinnoilla, ja sehän on sinunkin tehtäväsi. Totta kai, Sanni on tuttu maalivahti ja ollut kolmessa viimeisessä arvoturnauksessa mukana, Tarkki pyörittelee.

– Viime turnauksessa meillä oli yksi sama (Keisala), joka meillä oli viimeksi mukana. Jää nähtäväksi, ketä meillä on seuraavaksi mukana.

Elokuun turnauksessa Keisalan parina oli Aholan tavoin PWHL:ssä pelaava Emilia Kyrkkö.

Naisleijonien kausi sisältää ennen olympialaisia vielä yhden EHT-turnauksen, joka pelataan Suomessa.

Keiden muiden odotat Keisalan ja Aholan ohella taistelevan maalivahtien paikoista olympiajoukkueeseen?

– En rupea spekuloimaan tuollaisella. Meillä on paljon hyviä maalivahteja. Siellä on sellaisia, jotka ovat pelanneet maajoukkueessa vuosia ja nuoria maalivahteja, jotka ovat olleet tyttöjen U18-maajoukkueessa. Laatua on tarjolla tällä hetkellä ja tulevaisuudessakin, Tarkki kehuu.

– Tuossa on monta maalivahtia, joilla on mahdollisuudet vaikka mihin. Se on sitten meidän tehtävänä miettiä, ketkä ovat käytettävissä ja ajankohtaisia, kun kokonaispalettia mietitään.

Räisänen ulkokehällä

Meeri Räisästä ei ole muutamaan vuoteen nähty leijonapaidassa. AOP/Kimmo Brandt

Meeri Räisänen, 35, edusti Suomea Pekingin olympialaisissa, mutta häntä ei ole sen kauden jälkeen nähty Naisleijonissa.

Räisänen on sanonut tavoittelevansa paluuta maajoukkuepaitaan, mutta ei halua kommentoida Ruotsin EHT-turnaukseen tehtyjä valintoja.

– Minä en pysty ottamaan valintoihin kantaa muuten kuin tekemällä oman työni hyvin, hän kiteyttää IL:lle.

Maajoukkueen entinen luottovahti pelaa kolmatta kauttaan miesten II-divisioonan Gladiators HT:n riveissä.

Naisleijonien uusi päävalmentaja Tero Lehterä ei ole ollut Räisäsen mukaan ollut häneen yhteydessä. Maalivahtivalmentaja Tarkki puolestaan on, vaikka hän ei Räisänen tiedon mukaan ole ollut Gladiatorsin peleissä tarkkailutehtävissä.

Palautteesta on voinut päätellä, että maajoukkuehaavetta ei kannata vielä kuopata.

– Kesän lopulla juttelin Tarkin kanssa ja kysyin hänen mielipidettään siitä, että pelaan miesten kanssa. Hän sanoi näkevänsä sen pelkästään positiivisena.

Suomi–Sveitsi tänään klo 16.00.

Osallistu arvontaan