Tempparit-Semi ottaa vastaan puhelun Suomesta kameroiden ja tuotannon valvonnan alla. Varo juonipaljastuksia!

Temptation Island Suomi -ohjelman Semi saa puhelun kotoa. Inka Soveri

Temptation Island Suomi -ohjelmassa nähdään täysin poikkeuksellinen käänne.

Pariskuntana ohjelmaan tulleet Semi ja Julia ovat ajautuneet erikoiseen pettämiskierteeseen tuotantokauden aikana.

Julia on viihtynyt sinkku-Timin kanssa, Semi puolestaan Lauran ja Evan.

– Petin ihmistä, kenen kanssa petän toista ihmistä, Semi summasi kameroille erään bileillan tapahtumista.

Suhdekierteet syvenevät entisestään, kun ohjelmassa nähdään historiallinen käänne. Tuotanto välittää Semille puhelun kotoa.

– Jokaisen osallistujan lähiomaisilla on mahdollisuus ottaa tuotantoon tarvittaessa yhteyttä. Asian vakavuuden takia Semi on saanut vastata puheluun kameroiden ja tuotannon valvonnan alla, Sami Kuronen kertoo.

Puhelun sisältö osallistuu pysäyttäväksi.

– Kyllä se pisti kädet tärisemään ja mielen matalaksi, Semi sanoo

– Suomesta tulee puhelu henkilöltä X ja hän sanoo, että Julia on pettänyt minua jo yli puolitoista vuotta ennen tänne tuloa, Semi kertoo puhelusta.

Semin ja Julian seitsemän vuoden parisuhde on Semin läheiseltään saaman tuoreen tiedon mukaan pitänyt sisällään paljon valheita. Inka Soveri

Semi vastaa läheiselleen, että nyt kun hän sai kuulla asiasta, niin hän pohtii nähneensä Julian käyttäytymisessä joitakin merkkejä.

– Hän on sanonut, vaikka että hän lähtee opiskelemaan kaverin kanssa. Hän on mennyt panemaan ja valehdellut. Sitten hän on tullut kotiin, että mitä rakas? Hän on valehdellut suoraan, että hän on ollut minun, vaikka hän ei todellakaan ole ollut.

Semin saama puhelu sai mielen matalaksi. Teemu Laitinen

– Tämä on niin vitun sairasta, että en edes pysty… On ollut todella iso cocktail tunteita pään sisällä tuosta asiasta. Šokki on varmaan päällimmäisenä, Semi kuvailee.

– Se puhelu oli todellakin viimeinen niitti, hän linjaa kameroille.

Semi siirtyy kertomaan saamansa uutiset kaikille. Sinkkunaiset ja muut varatut miehet menevät hiljaisiksi šokkiuutisen äärellä.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruudussa.