Teksti: SSS/Kunnallislehti | Kaija Unhola

Paimion Bio Stara tuo ensi-iltaan tuberkuloosiepidemiasta kertovan dokumenttielokuvan Lentävä kuolema perjantaina 7. marraskuuta. Näytöksessä ovat paikalla elokuvan käsikirjoittaja-ohjaajat Nina Forsman ja Sakari Suuronen sekä tuottaja Markku Tuurna tuotantoyhtiö Filmimaasta. He käyttävät elokuvan alussa puheenvuorot. Elokuvan jälkeen on varattu aikaa keskustelulle yleisön kanssa.

Jykevää Lentävä kuolema -dokumenttia tekijät luonnehtivat katsaukseksi Suomen ”Taikavuoren” maailmaan. Se paljastaa parantoloiden salaisuudet, tarjoaa yllättävän matkan elämän ja kuoleman rajamaille. Elokuvassa on taitavasti yhdistetty historiallista ääntä, filmimateriaalia ja fiktiota. Epidemian historiasta paljastuu kuolemaa, häpeää, juhlia ja romansseja.

Koskettavat tarinat parantoloiden kokemuksista on taltioitu elokuvaan entisten, jo iäkkäiden potilaiden kertomina. Nina Forsmanilla ja Sakari Suurosella on taudista omakohtaista tarinaa. Forsmanin isoäidillä oli tuberkuloosi, kun hän odotti Ninan äitiä. Vauva erotettiin äidistään, ettei sairaus tarttuisi vauvaan, joka kuljetettiin vanerilaatikossa lastenkotiin. Ninan äiti vietti ensimmäiset kahdeksan kuukauttaan Joulumerkkikodissa.

Suurosen äidin perhettä koetteli tuberkuloosin lisäksi yhteisön torjunta. Hänen äitinsä isä kuoli tautiin, jonka vuoksi perhettä syrjittiin pienessä kylässä. Ohjaajat toivovat, että elokuva rohkaisee ihmisiä rohkeasti puhumaan kokemuksistaan tuberkuloosista. Ohjaajien äidit eivät ole mukana elokuvassa, vaikka olivat lähtökohta elokuvan syntymiselle.

Katsojalle vanha kuvamateriaali Oulaisten Joulumerkkikodista avataan erään siellä viettäneen henkilön kertomana. Hän palaa äitinsä kanssa paikkaan, jossa vietti ensimmäiset kuukaudet elämästään. Koko elokuvan tunnelmia täydentää siihen sävelletty vahva ja vaikuttava musiikki.

Elokuvan ensi-iltanäkymä valkokankaalla. Kuva: Kaija Unhola

Paimion Parantolassa ja Harjavallan Satalinnassa viime vuonna kuvatun dokumentin yhtä pääroolia, parantolan kuuluttajana esittää monipuolinen näyttelijälahjakkuus Tomi Alatalo . Hänen piti olla läsnä myös ennakkonäytöksessä. Näyttelijä kuitenkin kuoli äkillisesti syyskuussa, joten hänelle varattu tuoli katsomossa jäi tyhjäksi.

Täysi Helsingin Kinopalatsi 1:n yleisö seurasi elokuvaa hiirenhiljaa. Elokuva tuberkuloosista imi katsojat niin vahvasti kerrottuun tarinaan. Kytkentä nykyisyyteen tuli avustajanäyttelijöiden myötä. Heitä oli elokuvassa nelisenkymmentä. Varsinaissuomalaisista avustajista elokuvassa esiintyy muun muassa Sebastian Allén, Paimion Teatterin tuottaja.

Parantoloita on Suomessa paljon. Osa on huonokuntoisia, osa remontoitu moderneiksi. Paimion Parantola soveltui kuvauksiin erinomaisesti, koska se on niin hyvässä kunnossa, eikä vastaavaa miljöötä ole muualla. Elokuvaa kuvattiinkin paljon Paimion Parantolassa.

Lentävä kuolema 7.11. kello 18 Bio Starassa, Pussitie 4, Paimio. Näytöksiä myös Salon Bio Salossa 8.11. lähtien.