Dan Trachtenbergin ohjaama Predator: Badlands saa ensi-iltansa perjantaina 7. marraskuuta.
Uusi Predator: Badlands -elokuva julkaistaan valkokankailla tällä viikolla. Sen ohjaajana toimii Dan Trachtenberg, joka ohjasi myös franchisen edellisen elokuvan Prey.
Trachtenberg muistelee The Hollywood Reporterin haastattelussa kuvausten alkua. Koska elokuvaa kuvattiin Uudessa-Seelannissa, missä ovat parhaillaan käynnissä myös James Cameronin Avatar-elokuvien kuvaukset, Trachtenberg kertoo tavanneensa Cameronin.
Ensimmäisessä tapaamisessa Trachtenberg kertoo saaneensa Cameronilta kannustavaa palautetta, mikä toimi vahvana inspiraationa myöhemmin elokuvan kuvauksissa. Toinen tapaaminen oli kuitenkin toista maata.
”Minulla oli mielessäni muutamia kysymyksiä, ja halusin nähdä, voisiko hän antaa hyödyllisiä vinkkejä. Niinpä hän näki elokuvan pari kuukautta sitten ja sanoi: ’Minun on oltava rehellinen kanssasi. Kun kuulin ensimmäisen kerran, mitä olet tekemässä, en uskonut sen toimivan. Mutta voi luoja, sait sen toimimaan’. Hän joko ei muistanut sitä ensimmäistä keskustelua, joka merkitsi minulle paljon, tai hän todella tietää, mitä minun asemassani olevan ihmisen tarvitsee kuulla saadakseen asiat tehtyä. Mielestäni kyse on enemmän jälkimmäisestä. Joten hän antoi meille tuulta purjeisiin juuri oikeaan aikaan”, Trachtenberg kertoo.
Predator: Badlandsin keskeisissä rooleissa näyttelevät Elle Fanning ja Dimitrius Schuster-Koloamatangi. Muropaketin arvostelussa elokuva sai kylmää kyytiä liiallisesta teiniystävällisyydestään:
“Badlands tarjoaa kyllä väkivaltaa ja synteettisten ihmisten sekä avaruusolioiden sisälmyksiä. Leffa on silti aivan liian kesy. Kameran edessäkin tehdyt tehosteet ja mäiske kaipaavat reippaasti lisää rujoa silpomista ja mähmää. Ahdistava vaaran tunne uupuu kokonaan.”