New Yorkin pormestariksi valittu Zohran Mamdani tekee historiaa monella tavalla. Hän on kaupungin ensimmäinen pormestari, joka on muslimi ja joka on syntynyt Afrikassa. 34-vuotias Mamdani on myös New Yorkin pormestareista nuorin yli 130 vuoteen. Mamdanin eteneminen huippuvirkaan on kuin amerikkalaisesta elokuvasta. Hän tuli viime vuonna kilpaan suuresta tuntemattomuudesta, vähäisin varoin ja ilman puolueen tukea.

Pelkästään lähtökohtiensa vuoksi oli melkoinen ihme, että Mamdani päihitti sekä demokraattien että republikaanien kärkiehdokkaat Andrew Cuomon ja Curtis Sliwan. Cuomo oli New Yorkin osavaltion entinen kuvernööri. Sliwan puolestaan on New Yorkin Brooklynissa syntynyt tunnettu radiopersoona, joka perusti Guardian Angels -nimisen voittoa tavoittelemattoman järjestön ehkäisemään rikoksia. Sliwa oli ehdolla pormestariksi myös edellisissä, vuoden 2021 vaaleissa.

New Yorkin asukkaat halusivat muutosta ja sen he voivat Mamdanista myös saada.

Zohran Mamdanissa äänestäjille tarjottiin nuori ja karismaattinen, ikäluokkansa tavoin sosiaalisessa mediassa sujuvasti viestivä vaihtoehto kahdelle huomattavasti iäkkäämmälle perinteisen tyylin poliitikolle. Mamdani onnistui tavoittamaan demokraattien vasenta laitaa eikä hän epäröinyt tuoda etnistä taustaansa esille. Hän tarjosi vaalilupauksissaan maksutonta lastenhoitoa ja julkisen liikenteen laajentamista.

Zohran Mamdani edustaa kaikkea sitä, mitä istuva presidentti Donald Trump inhoaa. Ei siis ihme, että Trump on kutsunut pormestarikilvan nuorta kandidaattia 100-prosenttiseksi kommunistiseksi typerykseksi. Trump on kritisoinut myös Mamdanin ulkonäköä, ääntä ja älykkyyttä. Presidentin arvostelu ei kuitenkaan sulattanut suosiota, pikemminkin päinvastoin. New Yorkin asukkaat halusivat muutosta ja sen he voivat Mamdanista myös saada.

Trumpin ja Mamdanin vastakkainasetteluun antaa lisäväriä se seikka, että New York on Trumpin synnyinkaupunki. Manhattanilla kohoava Trump Tower on sen konkreettinen ilmentymä. Trump joutuu väkisinkin ottamaan yhteen Mamdanin kanssa eikä hän epäröi tehdä sitä. Mamdan tullaan haastamaan tulevista päätöksistään ja siitä, kuinka hyvin hän pärjää yhteistyössään muiden demokraattien kanssa. Mamdan on kuitenkin hyvin vasemmistolainen monen demokraatinkin silmissä. Trump ei tule päästämään Mamdania helpolla eikä se tule yllätyksenä. Jos Mamdan pärjää Trumpin kanssa kuten tähän asti, hänen suosionsa vain kasvaa. Ja Trumpille voi käydä päinvastoin.