TIMO KORHONEN

Jarin esiintymiset ovat aiheuttaneet kohuja pitkin syksyä.

Iskelmälaulaja esiintymiset ovat kuluvana syksynä aiheuttaneet toistuvasti kohuja. 

Arkistovideo: Jari Sillanpää sirkuksessa mysteerimiehen kanssa:

Kolmekymmentä vuotta kestänyttä uraansa juhlakiertueella muistanut Jari on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomen. 

Lokakuisella Haaparannan keikalla tunnelma oli katossa, mistä todisteena toimii Jarin sosiaaliseen mediaan jakama video. Osa somekansasta ei kuitenkaan vaikuttunut näkemästään. Julkaisun kommenteissa epäiltiin, onko artistin terveydentila riittävällä tasolla. 

Iskelmäkuninkaan julkisuuskuva on ryvettynyt melkoisesti laulajan kultavuosista. Arkistokuva 2023.

Iskelmäkuninkaan julkisuuskuva on ryvettynyt melkoisesti laulajan kultavuosista. Arkistokuva 2023.
TIMO KORHONEN

– Itse olisin huolissani, eräs someseuraaja kirjoitti. 

Muutos pelottaa

Nyt entinen tangokuningas on jälleen herättänyt huolta fanikunnassaan. 

Jari julkaisee uuden Valo on meissä -nimisen kappaleen 7. marraskuuta. Kuten nykyään on tapana, artisti on suonut väläyksiä kipaleesta somessa etukäteen. Instagramiin ilmestyneet ihailevat kommentit kielivät monen odottavan julkaisua innolla. 

Kaikki eivät silti ole kuulemastaan täysin vakuuttuneita. Osa pelkää Jarin jättävän iskelmämaailman taakseen. 

Jarin tuleva joulukiertue on aiheuttanut närää muun muassa Laihialla, jonka kirkossa artistin on tarkoitus esiintyä.

Jarin tuleva joulukiertue on aiheuttanut närää muun muassa Laihialla, jonka kirkossa artistin on tarkoitus esiintyä.
TIMO KORHONEN

– Toivon, että hän pysyy alkuperäisessä laulutyylissä, eikä siirry siihen räppi-hiphop-rock -tyyliin, johon lähes kaikki ovat siirtymässä, eräs Jarin musiikkiin mieltynyt kirjoittaa. 

Jouluinen rap-kappale?

Uudesta kappaleesta on kuunneltavissa vasta intro. Sen perusteella kyseessä ei kuitenkaan liene sen kummemmin rap kuin rockikaan. 

Kipaleen nimen sekä Jarin lähestyvän joulukiertueen pohjalta laulun voisi päätellä olevan sekä teemaltaan että tyyliltään jouluinen. 

Täysin mahdoton ajatus Jarista laajentamassa musiikillista repertuaariaan ei silti ole. Tulkitsihan hän ansiokkaasti koko kansan tuntemaa rap-artisti osallistuessaan Vain elämää -ohjelmaan vuonna 2017.