Presidentti Donald Trump on sanonut olevansa täysin syytön ja kieltänyt tehneensä mitään väärää.

Donald Trumpin selkäpuoli. Hän nostaa nyrkkiin puristettua kättään ylös tervehdykseen.

Avaa kuvien katselu

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saa mahdollisuuden pyyhkiä pois niin sanotun hyssyttelyoikeudenkäynnin tuomionsa. Trump kuvattiin poistumasta oikeudenkäynnistä toukokuussa 2024. Kuva: Justin Lane / EPA

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpille aukeaa uusi tilaisuus yrittää kumota tuomionsa niin sanotussa hyssyttelyjutussa.

Liittovaltion muutoksenhakutuomioistuin totesi torstaina, että Trump ansaitsee uuden mahdollisuuden osoittaa, että hänen New Yorkin osavaltion vaikenemisrahasyytteensä kuuluisi liittovaltion tuomioistuimeen.

Trump on väittänyt, että presidentit ovat immuuneja syytteiltä virkatekojen osalta.

Muutoksenhakutuomioistuin totesi, että liittovaltion alioikeustuomarin olisi pitänyt tarkemmin arvioida, tarkoittiko vuoden 2024 korkeimman oikeuden päätös presidentin koskemattomuudesta, että osa todisteista Trumpin rikosoikeudenkäynnissä olisi pitänyt jättää pois.

Trump ei saanut tammikuussa annetussa päätöksessä rangaistusta, vaikka hän sai kuitenkin tuomion jutussa, joka koski aikuisviihdetähti Stormy Danielsille maksettua hyssyttelyrahaa.

Trump on sanonut olevansa täysin syytön ja kieltänyt tehneensä mitään väärää.