TUKHOLMA. Parissa vuodessa voi tapahtua monta yllättävää käännettä.
Keväällä 2023 Jani Honkavaara analysoi Ylen televisiostudiossa HJK:n ja FC Hongan välistä Veikkausliiga-kauden avausottelua.
Pelin jälkeen Yle Urheilun asiantuntija nosti avauskierroksen suurimmaksi yllätykseksi FC Interin vierasvoiton Kuopion Palloseurasta.
Seinäjokelaislähtöinen Honkavaara oli valmennustauolla. Päätyökseen hän toimi Palloliitossa huippu- ja nuorisovaiheen valmennusosaamisen asiantuntijana.
– Kyllä se aito ajatus oli, että odottelisi vähän aikaa ja kehittäisi itseään. Ehkä vähän reissaisi jalkapallon perässä ja katsoisi, minkälaista valmennustyötä maailmalla tehdään, Honkavaara sanoo kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Tukholman Östermalmilla.
Honkavaara oli nähnyt Suomessa lähes kaiken. Nostanut HIFK:n Kakkosesta Ykköseen ja Ykkösestä Veikkausliigaan. Valmentanut KuPSin hopealle, pronssille ja lopulta SM-kultaan 2019. SJK-pesti päättyi pronssimitaleihin, mutta sisälsi erimielisyyksiä seurajohdon kanssa.

Avaa kuvien katselu
Jani Honkavaara työskenteli HIFK-pestinsä aikaan myös opettajana. Kuva: Yle/Tomi Hänninen
Päävalmentajana Honkavaara kaipasi uusia haasteita.
– Oli helpompi olla vapaa valmentaja vailla sopimusvelvoitteita. Siirtyä sitten, jos hetki tulee.
Hetki tuli yllättävän nopeasti ja yllättävästä osoitteesta.
FC Interille avausottelunsa hävinnyt KuPS jäi seuraavassa pelissään maalittomaan tasapeliin KTP:n kanssa ja hävisi sen jälkeen FC Hongalle. Siihen loppui seurajohdon kärsivällisyys päävalmentaja Pasi Tuuttiin.

Avaa kuvien katselu
Jani Honkavaara juhli Kuopiossa Suomen mestaruutta ensimmäisen kerran vuonna 2019. Kuva: Juha Tamminen/All Over Press
Mestarivalmentaja Honkavaara saatiin houkuteltua vielä takaisin Savoon.
– Kun palasin valmentajatyöhön, se tuntui tosi hyvältä. Palasin siihen, missä koin olevani hyvä. Asiaan, jossa minulla on annettavaa, ja vielä oppimistakin.
Tulokset olivat niin hyviä, että pari vuotta myöhemmin Honkavaara löysi itsensä valmentamasta ruotsalaista suurseuraa Djurgårdenia Konferenssiliigan välierissä englantilaisjätti Chelseaa vastaan.
En finne igen
Suomalaisvalmentajia on viime vuosina nähty kiihtyvään tahtiin kansainvälisissä pesteissä.
Simo Valakari valmentaa St. Johnstonea Skotlannissa, Toni Korkeakunnas FK Haugesundia Norjassa ja Toni Koskela nosti Kalmarin Ruotsin pääsarjaan Allsvenskaniin ensi kaudeksi.
Kirkkaimmissa valoissa on Jani Honkavaara. Tukholmalaisen suurseuran luotsaaminen on suomalaiselle jalkapallovalmentajalle todella harvinaista herkkua.
Suomalaispelaajia Djurgårdens FF:ssä on totuttu näkemään. Takavuosien suomalaisryntäystä johti Daniel Sjölund, 2020-luvulla trendin aloitti uudestaan Rasmus Schüller.

Avaa kuvien katselu
Daniel Sjölund pelasi Djurgårdenissa vuodet 2003–2012. Kuva: IBL Sweden
Tällä kaudella Djurgårdenia on edustanut parhaimmillaan viisi suomalaista.
– Se on ehkä vähän sattumaa, mutta Suomi on hyvä markkina, sanoo Djurgårdenin urheilujohtaja Bosse Andersson.
– Haluamme rekrytoida pelaajia Pohjoismaista. Monet suomalaispelaajat näkevät Ruotsin askeleena eteenpäin: enemmän yleisöä, isompi kiinnostus ja ehkä ponnahduslauta Eurooppaan.
Kuopion Palloseuran superlupaus Matias Siltasen rekrytointireissuilla Andersson kiinnitti huomionsa KuPS-valmentaja Honkavaaran menestystä tuoneeseen ja selkeään pelitapaan.
– Siellä oli myös suomalainen valmentaja, joka oli kiinnostava. Niin tuli myös suomalainen valmentaja, Andersson runoilee.
Kannattajien keskellä
Suomalainen valmentaja on kotiutunut mainiosti Djurgårdenin ydinkannatusalueelle Östermalmille.
Villakangastakkiin ja täydellisesti istuvaan poolopaitaan tyylikkäästi pukeutunut Honkavaara kulkee tottuneesti sisään Östermalmin kauppahalliin, eikä hätkähdä 30 euron hintaista skagenia eli katkaravuilla ja majoneesilla ryyditettyjä paahtoleipäviipaleita.

Avaa kuvien katselu
Jani Honkavaara puristaa östermalmilaisen rutiinilla sitruunaa skageninsa päälle. Kuva: Ghadi Boustani
– Tukholma on äärettömän kaunis kaupunki, mutta yritän päästä myös luonnon helmaan. Olen kuitenkin maaseudun poikia, Honkavaara naurahtaa.
Seinäjokisen onneksi Djurgårdenin harjoituskeskus on luonnon keskellä Kaknäsissä, jonne Honkavaara kulkee pyörällä.
Kotiottelut pelataan suomalaisille hyvinkin tutun Globenin eli nykyisen Avicii Arenan naapurissa Johanneshovissa. Sinne päävalmentaja kulkee metrolla, kannattajien seassa.
Kannattajat tulevat yleensä juttelemaan päävalmentajalle metrossa, mutta ruotsalaiset väistivät kohteliaasti Yleisradion kameroita.
Tapa on hämmentänyt seuran sydänmailla, korkean elintason Östermalmilla.
– Sitä on vähän ihmetelty. Eräskin toimittaja oli kerran ihan ymmällään, että liikutko sinä todellakin metrolla! Honkavaara nauraa.
Voittopelin jälkeen suomalainen on nähty jopa Djurgårdenin kannattajakuppilassa Slaktbarenissa moikkaamassa faneja.
– Mutta vaikka olisi hävittykin peli, ei ole koskaan tullut sellaista oloa, että nyt ei uskaltaisi liikkua. Ehkä derbyn aikaan ollaan vähän varovaisempia.
Kannattajat innostuivat suosikkijoukkueensa valmentajan ilmestymisestä kantapaikkaansa.Kaksijakoinen kausi
Alkukaudella tappioita tuli liikaa. Djurgården oli huhti-toukokuussa hurjassa ottelusumassa.
Honkavaara johdatti tukholmalaiset Konferenssiliigassa sensaatiomaisesti välieriin asti. Djurgården oli ensimmäinen ruotsalaisjoukkue eurokilpailun neljän parhaan joukossa 38 vuoteen.
Samaan aikaan alkoi Ruotsin pääsarja Allsvenskan. Se tarkoitti joukkueelle peräti kymmentä ottelua viiden viikon sisään. Otteluruuhkassa tuli sekä pistemenetyksiä että loukkaantumisia. Potkuhuhuja pyöri jopa Suomen mediassa.

Avaa kuvien katselu
Honkavaara oli kovassa paikassa heti kansainvälisen valmennusuransa alkumetreillä. Kuva: UEFA via Getty Images
Honkavaara sanoo, että Veikkausliiga ja valmennuspesti Markku Kanervan ryhmässä Huuhkajissa ovat marinoineet hänet kestämään paineita, vaikka Tukholmassa kaikki on vielä suurempaa.
– Buuaukset ja vihellykset ovat täällä vähän isompia hävityn pelin jälkeen. Mutta kyllä harmitus on enemmän suhteessa omaan esitykseen tai omaan suorittamiseen valmentajana, Honkavaara sanoo.
Koko seuran toimintaa kehittämässä
Potkuja ei tullut, ja kesällä pelikin asettui uomiinsa. Djurgården on hävinnyt heinäkuun puolivälin jälkeen vain yhden ottelun. Se antaa työrauhaa kolmen vuoden projektille, josta ensimmäinen alkaa olla takanapäin.
Ruotsissa on ihmetelty Honkavaaran liikkumistottumuksien lisäksi suomalaisen päätös vaihtaa pelaavaa maalivahtia ja sitä, että pelaajat saivat äänestää kapteenista. Kokonaiskuvassa urheilujohto luottaa kuitenkin suomalaisen osaamiseen.
– Minut haluttiin tänne valmentajaksi myös sen takia, että tuon jotain uutta seuraan. Pystymme kehittämään valmennusta ja ehkä jopa seuran rakennetta, Honkavaara sanoo.

Avaa kuvien katselu
Djurgårdenin peli on kehittynyt kauden aikana. Tarkoitus on kehittää koko seuran toimintaa. Kuva: SPA
Tarkoituksena on parantaa seuran pelaajatarkkailua ja tuoda eri osastoja paremmin yhteen.
– Jos me tehdään se, niin me saadaan myös menestystä.
Hyvä syyskausi ei ihan riittänyt nostamaan Djurgårdenia mitaleille. Sunnuntaina pelattavalla päätöskierroksella tukholmalaiset voivat nousta korkeintaan neljänneksi.
Yksinäisen miehen homma
Suomessa valmentaessaan Honkavaara teki uravalintansa vahvasti perheen ehdoilla. Tärkeintä oli, että valmennuspestit eivät vieneet seinäjokista liian kauaksi perheestään.
Nyt lapset ovat kasvaneet, ja aika oli kypsä ulkomaanpestille. Perhe on silti Honkavaaralle edelleen erittäin tärkeä.
– Vaimoa ja lapsia on ollut ikävä. Vaimo on minun paras kaverini. Harmittaa, että hän ei ole tällä reissulla mukana, Honkavaara toteaa.
– Mutta onhan tämä valmentajan työ kokonaisuudessaan vähän yksinäisen miehen hommaa.

Avaa kuvien katselu
Jani Honkavaara tähtää vielä Ruotsia kovempiin sarjoihin. Kuva: Ghadi Boustani
Honkavaara sanoo, että vielä joskus voi koittaa paluun aika Suomeen valmentamaan. Nyt päävalmentaja elää unelmaansa Ruotsissa.
Eivätkä unelmat siihen lopu.
– Näitä steppejä on vaikea määrittää etukäteen. Mutta ehkä tästä Ruotsista vielä yksi steppi eteenpäin, missä tahansa se sitten onkaan.