JVG-rap-duon muodostavat Jare Brand ja Ville Galle puhuvat musiikin arvostamisen puolesta. ”Luovuus ei tule tekoälyltä”, Ville Galle sanoo.

Rap-duo JVG tekee historiaa myymällä yhden uuden kappaleensa yhtenä ainoana vinyylisinglenä yhdelle ainoalle halukkaalle ostajalle. Ostajan valitsee JVG itse, eikä kyse ole vain siitä, kuka tarjoaa suurimman summan vaan siitä, kuka osaa myös perustella musiikin arvon.

Tempaus on osa äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramexin kanssa toteutettavaa kampanjaa, jolla halutaan nostaa keskustelua musiikin arvosta ja luovan työn merkityksestä.

Mukana on myös vahvasti hyväntekeväisyys. Kappaleesta saatu tuotto ohjautuu lyhentämättömänä Rock Camp ry:lle, joka tarjoaa nuorille kiusaamisvapaata bändikerhotoimintaa.

”Puhutaan ylipäätään luovan työn arvostamisesta. Tämä on meille ammatti siinä missä mikä muukin. On hienoa nostaa esiin tätä asiaa ja musiikin arvoa kuulijalle. Samalla saamme tuettua nuorison musiikin harrastamista”, JVG:n Jare Brand kertoi Musiikin arvo -kampanjan lanseeraustilaisuudessa Helsingissä.

Lue myös: Kun Timo Rautiainen vaihtoi ammattia, äiti varoitti mutta vaimo yllytti – ”On kulunut 24 vuotta siitä, kun olen ollut oikeissa töissä”

Saatavilla kaikki maailman musiikki

JVG:n jäsenet muistavat hyvin sen ajan, kun fyysisiä levyjä ostettiin levykaupoista tai kauppojen levyosastoilta, kuten Anttilasta.

”Muistan, kun sain ensimmäisen tyttöystäväni mutsilta synttärilahjaksi Free Record Shopista kaksi cd-levyä: Ruudolfin Doupeimmat jumala seivaa ja Notkean Rotan 16 kilsaa Kontulaan. Kuuntelin niitä levyjä autossa varmaankin vuoden”, Ville Galle kertoi. 

”Nykyisin tuntuu, ettei ihmisillä ole enää aikaa keskittyä albumeihin. Nyt taskussa on koko maailman kansio ja ihmisistä tuntuu, että musiikki on ilmaista”, Ville jatkoi.

Kaksikko toivookin, että myös alan sisällä arvostettaisiin muidenkin musiikin tekijöiden, kuten vaikka miksaajien, työtä. Tekoäly tuo tekemiseen vielä oman tasonsa.

”Maailmaan tulee koko ajan uusia, tekemistä helpottavia asioita, mutta luovuus ja idea, eivät tule tekoälyltä. Siinä vaiheessa, kun se alkaa keksiä parempia ideoita kuin ihminen, olemme pulassa, mutta siihen menee vielä vähän aikaa”, Ville totesi.  

Levy-yhtiönsä puolesta Jare ja Ville maksavat palkkaa ainakin parillekymmenelle ihmiselle, mutta kaksikon luomistyöllä on vaikutusta laajemmallekin porukalle. 

”Jos aletaan tehdä videoita ja kuvia, mukana on stailisteja ja muita. Ja kun lähdemme keikoille, niin tulee bändi, miksaajat ja muut festarityöntekijät. Kyllä siellä riittää ihmisiä, joita työllistämme. Loppupeleissä meidän ympärillämme pyörii satakunta ihmistä kokonaisvaltaisesti”, laski Jare.

Tiedot esimerkiksi keikkapalkkioista antavatkin vääristyneen kuvan.

”Kun ihmiset lukevat lehdestä, että Jare ja Ville saavat tämän verran jostain keikasta, siitä voi leikata saman tien puolet pois”, Ville kertoi.

Lue myös Kotiliesi.fi: Mikko Alatalo, 74, ei keikkailisi enää ilman poikaansa – seurasimme muusikon hektistä päivää 12 tuntia

Huonot arviot eivät tunnu hyvältä

JVG julkaisi hiljattain kahdeksannen pitkäsoittonsa, jolle Helsingin Sanomat antoi kaksi tähteä.  Vaikka kilometrejä on jo takana ja arvosteleminen kuuluu osaltaan muusikon työhön, ei se silti tuntunut hyvältä. 

”Minulle tuli siitä oikeasti tosi paha mieli. Se on fakta. Totta kai pitää olla kiitollinen, että juttu edes kirjoitetaan, mutta eihän siitä tule hyvä fiilis, jos joku haukkuu netissä”, Ville myönsi.

Loppuvuonna JVG:llä on keikkoja pitkin Suomea. 

”Tulkaa keikoille ja tehkää se, mitä voi tehdä musiikin arvon puolesta. Ostakaa vaikka digitaalinen levy tai keikkaliput ja tulkaa fiilistelemään”, Jare kannusti.

Samana vuonna lokakuussa syntyneillä Jarella ja Villellä ei ole ikäeroa kuin neljä päivää, mutta onnitteluja saa usein vain Ville, joka juhlii synttäreitään ensin. Jarella on kuitenkin vielä ässä hihassa. 

”Minulla on marraskuussa tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallinen nimipäivä! Tiihoselle terveiset”, Jare riemuitsi viitaten uransa lopettaneeseen räppäriin Cheekiin eli Jare Tiihoseen. 

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Ihmiset

    Tältä näyttää JVG:n Jare Brandin harvoin julkisuudessa oleva puoliso Maria − yllättävä kytkös naislaulajaan


  2. Ihmiset

    Kake Randelin ei kuulosta ihan itseltään JVG:n jättihitillä: ”Sanoin, että enhän mie mikään hemmetin pikkuorava ole”


  3. Ihmiset

    Avioero oli Olli Hermanille kova pettymys – uusi rakkaus löytyi somesta: ”Elämä tuntuu päivittäin seikkailulta”