Timo Korhonen
Ritan tapaan myös Aki on varttunut rankoissa olosuhteissa.
Realitypariskunta ja ovat löytäneet itsensä jälleen kerran somekohun keskeltä.
Arkistovideo: Seiska vieraili Ritan ja Akin luona syksyllä:
Rita vieraili hiljattain parin 6-vuotiaan -tyttären kanssa lapsuudenmaisemissaan. Ex-aerobikkaaja julkaisi Instagramissa videon, jolla hän esittelee jälkikasvulleen Porvoon Koivulassa sijaitsevaa kerrostaloa.
kotimaa
2.10.2024 08:33
Rita Niemi-Manninen sai julmaa palautetta: ”Lopettakaa!”
Julkisuus ei ole päästänyt Mannisten perhettä aina helpolla.
– Vein Donnan ekaa kertaa mun lapsuuden talolle porilaiseen lähiöön, Rita selittää julkaisussa.
Ritan ja Akin perheeseen kuuluu myös Pomo-koira.
Timo Korhonen
Videolta selviää, ettei omakotitalossa elämänsä asunut Donna ole lähiöstä kovinkaan vaikuttunut. Kerrostalon rappu esimerkiksi muistuttaa eskarilaisen silmissä kellaria. Äitinsä kysyessä hän toteaa, ettei haluaisi asua vastaavassa rakennuksessa.
Lapsi törkyviestien kohteena
Rita kertoo halunneensa näyttää Donnalle, etteivät kaikki ihmiset asu samalla tavalla. Iso omakotitalo uima-altaineen ei ole itsestäänselvyys.
kotimaa
28.12.2023 16:40
Aki Manninen Seiskalle kohun aiheuttaneesta matkakatastrofistaan: En missään nimessä valittanut
Aki korostaa, ettei ole haukkunut ketään, vaan halunnut tuoda epäkohdat esille ja kritisoida matkanjärjestäjän toimintatapoja.
Julkaisu otettiin sosiaalisessa mediassa vastaan vaihtelevasti. Rita sai kehuja osakseen muun muassa, että hän opettaa lapselleen, etteivät hienot puitteet ole tae onnellisuudesta.
Moni kuitenkin suhtautui Ritan julkaisuun toisin. Julkaisun kommenteissa Ritan asennetta luonnehdittiin törkeäksi.
Rita sekä Aki paljastivat myöhemmin saaneensa somessa lisää ilkeämielisiä viestejä, joista osa haukkuu parin tytärtä järkyttävällä tavalla.
Donna järkyttyi!
kotimaa
3.11. 11:29
Karu paljastus Rita Niemi-Mannisen lapsuudesta – Donna-tytär järkyttyi
Rita eli lapsuutensa vaatimattomissa oloissa.
Aki-isä tulistui
Aki on tunnettu siitä, että hän kiirehtii puolustamaan perhettään vääryyttä kokiessaan. Tällä kertaa jyrähdystä jouduttiin odottelemaan, mutta torstaina (6.11.) Aki vihdoin avasi sanaisen arkkunsa. Hän myöntää Instagram -tarinoissaan pohtineensa, jaksaako työntää lusikkaansa soppaan lainkaan.
– Kun haukkuminen kohdistuu lapseen, tulen läpi seinän. Miettikää, että nämä ovat aikuisia ihmisiä, jotka haukkuvat meidän lasta, Aki avaa päätöstään puida asiaa.
Ritan ja Akin lapsuudessa ei veneitä pahemmin ollut. Aki kertoo joutuneensa kiusatuksi jo sen takia, että hänen perheensä asui omakotitalossa ja hänellä oli puhtaat vaatteet.
Timo Korhonen
Aki pauhaa aikuisten, todennäköisesti hyvinkin tavallisten ihmisten julmuudesta hyvän tovin. Hän kehottaa esimiehiä seuraamaan alaistensa puuhia myös somessa, jotta turhalle ilkeydelle saataisiin stoppi.
Rankka lapsuus
Auton ratissa videolla istuva Aki toteaa, että omien lähtökohtien muistaminen on tärkeää. Hän myös korostaa, etteivät hän ja Rita arvota ihmisiä rahan perusteella – ovathan he itse tulleet vaatimattomista oloista.
Helena Koivulta avoin ulostulo
kotimaa
5.11. 11:02
Helena Koivu: Avoin ulostulo – Aki Manniselta paljonpuhuva kommentti!
Helena Koivu jakaa proaktiivisesti ajatuksiaan somessa. Nyt jopa itse Aki Manninen kommentoi Helenan tuoreinta ulostuloa.
– Olemme persaukisista lähtökohdista molemmat. Kotoa tuli kolmekymmentä metriä etumatkaa ja mulle haulikolla perään, Aki tokaisee.
Akin mukaan asuinalueet, kuten se, jolla Rita ja Donna vierailivat, olivat 1980 -luvulla varsin levottomia. Hän kertoo viettäneensä oman lapsuutensa Itä-Porissa sijaitsevassa Sampolassa.
– Pelkäsin siellä kulkea hiekkalaatikolle. Mulla oli hedelmäveitsi taskussa, kun pelkäsin niin paljon. 80-luku oli ihan järkyttävää.
Pointti selväksi myös kiusaajille
Aki paljastaa lapsuudellaan olleen kauaskantoiset seuraukset. Hän esimerkiksi pelkäsi pitkälle nuoruuteen juopuneita ihmisiä.
Rita Niemi-Manninen
kotimaa
5.10. 18:30
Rita Niemi-Manniselta yllättävä paljastus
Akin ja Ritan kotona vallitsee mielipiteitä jakava järjestely.
Omien kokemuksiensa takia Aki haluaa, että myös hänen jälkikasvunsa oppii, että elämänkirjoon mahtuu kaikenlaista. Kaikki eivät voi hyvin, mutta omilla tekemisillään voi vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle elämässä pötkii.
Samaan Aki selittää Ritan pyrkineen somemyrskyn nostattaneella videollaan.