Ohjaaja Inari Niemeltä vaadittiin Kaikki rakastavat hevosia -sarjan kuvauksissa poikkeuksellista luottamusta näyttelijöihin. Kun islantilaiset näyttelivät äidinkielellään, Niemellä ei ollut aavistustakaan, mitä he puhuivat.

”En pystynyt seuraamaan kohtausten etenemistä edes käsikirjoituksesta, sillä islannin kirjoitusasussa on paljon erikoismerkkejä, joita en tunnista”, Niemi kertoo.

”Onneksi minulla oli mahtavat näyttelijät, joiden kanssa kävimme kohtaukset läpi etukäteen ja joihin saatoin luottaa – myös silloin, kun he huikkasivat jälkikäteen improvisoineensa vähän.”

Vaikka Kaikki rakastavat hevosia -sarjassa puhutaan paljon islantia, keskeisissä rooleissa ovat suomalaisnäyttelijät Matleena Kuusniemi, Samuli Edelmann, Anna Paavilainen, Elina Knihtilä ja Peter Franzén, jotka näyttelevät suomeksi ja englanniksi.

Sarja kertoo viisihenkisen ystävysporukan Islannin-matkasta, jolla on tarkoitus juhlistaa Kuusniemen esittämän Kaisan 50-vuotispäivää. Retken teemana on hevosvaellus, ja sarjassa nähdäänkin paljon upeaa kuvaa islanninhevosista käsittämättömän kauniissa maisemissa.

”Islanti oli mieletön kuvauspaikka. Käänsi katseensa minne tahansa, näky oli aivan uskomaton. Kyselimme paikalliselta kuvausporukalta, tottuuko tähän kauneuteen, mutta kyllä hekin olivat välillä aika vaikuttuneita”, Niemi muistelee.

Chilestä Islantiin

Kaikki rakastavat hevosia sai alkunsa Suomen ja Islannin yleisradioyhtiöiden halusta tehdä yhteistuotanto. Yhdessä ideoidun sarjan pääkäsikirjoittajaksi nimettiin Tarja Kylmä, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa vuoden 1973 Chileen sijoittuvan sarjan Invisible Heroes.

Kylmä on alkuperäiseltä am­matiltaan eläinlääkäri, joten hän lähti ilomielin tekemään sarjaa, jossa hevoset ovat keskeisessä osassa.

”Ennakkotutkimusta tehdessäni ihastuin islantilaisten tapaan suhtautua hevosiin ja elää arkeaan niiden kanssa. Reykjavikissakin ihmisillä on talleja pihoillaan.”

Islantilaista ajattelutapaa avaamaan sarjan käsikirjoitustiimiin palkattiin Hugleikur Dagsson, joka tunnetaan parhaiten pikimustan huumorin sävyttämistä sarjakuvistaan.

”Islantilaisen Saga Films -tuotantoyhtiön draamapäällikkö Jóhann Æevar Grimsson arveli, että Hugleikurin ja minun huumorintajut voisivat käydä yksiin. Siinä hän oli oikeassa. Ilman Hugleikuria en olisi osannut kirjoittaa islantilaisille roolihenkilöille luontevasti”, Kylmä sanoo.

Keski-ikäisten suhteita

Myös ohjaaja Inari Niemi oli alusta saakka mukana käsikirjoitustiimissä. Häntä sarjan konseptissa kiinnosti se, että päähenkilöt ovat keski-ikäisiä ja pohdiskelevat elämässään tekemiään valintoja.

Mukana on myös rakkautta ja ihmissuhteita, joita Niemi on käsitellyt aiemminkin keski-ikäisten ihmisten näkökulmasta elokuvassa Joulumaa. Edellisessä pitkässä elokuvassaan Valoa valoa valoa hän kuvasi rakastumisen kipeyttä teini-ikäisten maailmassa.

”Minusta on tärkeää, että näemme eri-ikäisten rakkaustarinoita. Samat tunteet ja tarpeet kulkevat mukanamme läpi elämän, mutta keski-ikäisten ihmisten suhteissa mukana on koko heidän historiansa, koko elämän monimutkaisuus. Halusin, että se näkyy sarjassa”, Niemi sanoo.

Kaikki rakastavat hevosia, sunnuntai 9.11. klo 21.00, TV1 ja Areena