Salkkarin tekstaripalstalla ideoitiin keskiviikkona uudenlaista hybridirengasta, joka tekisi lopun autoilijoiden ikuisuusongelmasta. Nimimerkki Innovoidaan nimittäin pohti, olisiko mahdollista kehittää kitkarengas, jossa olisi myös harvakseltaan nastoja.
Lasi on joko puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä. Joku voisi epäillä, että moinen rengas yhdistäisi molempien renkaiden huonot puolet: pitäisi huonosti jäällä, mutta raapisi kuivalla asvaltilla.
Toistaiseksi autonomistajat joutuvat edelleen tekemään valintansa nasta- ja kitkarenkaiden välillä. Ja valinnan aika on nyt.
Talvirengaskausi alkoi marraskuun alussa. Nykyisen lain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana, jos keliolosuhteet niin vaativat.
Säänmukaisuus tuli lakiin vuonna 2020. Sitä ennen talvirengaskausi alkoi kalenterin perusteella joulukuussa ja päättyi helmikuun lopussa. Uusi laki on lisännyt autoilijoiden harkintavastuuta, ja samalla myös päänvaivaa.
Asiantuntijat kehottavat vaihtamaan talvirenkaat mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään (SSS 4.11.). Toisaalta poliisi voi sakottaa, jos alla ovat nastat ennen marraskuuta ja keli on kesäinen.Toisaalta voi kysyä, onko esimerkiksi tämän viikon yli kymmenen asteen plussakeleillä perusteltua ajaa talvirenkailla?
Muun muassaLahden suuri ketjukolari syyslomaviikolla on herättänyt kysymyksiä siitä, miten lakia tulkitaan äkillisten säänvaihtelujen aikana. Ilmastonmuutos tekee talvista todennäköisesti entistä vaihtelevampia.
Lahden kolarin jälkeen vakuutusyhtiöt maksoivat korvaukset kiltisti, koska elettiin vielä lokakuuta. Mutta jos samanlainen turma sattuisikin nyt, tilanne olisi korvausvastuun suhteen kinkkisempi.
Talvirenkaiden vaihtamisen ajoittamisessa ei ole kyse vain laiskuudesta tai nuukuudesta. Etenkin nastarenkaita tarvitsevilla kyse on myös ympäristöstä ja terveydestä. Paljaalla asvaltilla nastarenkaat irrottavat tienpinnasta epäpuhtauksia.
Se tuo jokasyksyiseen pähkäilyyn oman lisäkierteensä. Lähitulevaisuudessa vaikeuskerroin lisääntyy, jos etenkin kaupungeissa yleistyvät nastarenkaiden kieltoalueet.
Esimerkiksi Helsingissä on käynnissä kokeilu, joka kieltää nastarenkailla ajon keskustan keskeisellä läpikulkukadulla. Tällä pyritään parantamaan kaupungin ilmanlaatua.
Ulkopaikkakuntalaiselle rajoite on kohtuuton. Monelle muualla asuvalle asiointi pääkaupungissa on välttämätöntä. Yhtä välttämätöntä kuin nastarenkaiden käyttö maakuntien jäisillä teillä.