Poikien idea pilakoputuksista johti vakavaan tilanteeseen toukokuussa Akaassa. Mies ampui useita laukauksia ilmaan ja pojat pakenivat.

Kuvituskuva Tampereen käräjäoikeudesta.

Avaa kuvien katselu

Kaikki osapuolet tuomittiin sakkoihin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuvituskuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi alaikäistä poikaa kotirauhan rikkomisesta ja miehen varomattomasta käsittelystä. Rikokset tapahtuivat Akaassa toukokuussa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun kaksi nuorta poikaa hakkasivat Akaassa pientaloalueella sijaitsevan omakotitalon ikkunaa kahdesti saman yön aikana.

Toinen poika kertoi oikeudenkäynnissä, että he saivat kaveriporukalla ajatuksen tehdä ”pilakoputuksia”. Pojat kertoivat koputelleensa samana yönä myös muiden taloilla.

Vastikään käräjillä käsitellyn tapauksen tapahtumat alkoivat siitä, kun he koputtivat erään talon ikkunaan. He menivät kauemmas odottamaan reaktiota talon asukkailta. Kun sitä ei tullut, pojat lähtivät pois.

Pojat kuitenkin palasivat samalle talolle myöhemmin uudelleen. Toinen heistä koputti ikkunaa, toinen kuvasi tekoa.

Toisen koputuskerran jälkeen talossa asunut 40-vuotias mies tuli pihalle ja ampui pistoolilla useita laukauksia viistosti ilmaan kohti metsää. Nuoret pakenivat paikalta, ja toinen heistä kertoi hypänneensä ojaan kuultuaan laukauksia.

Mies kertoi oikeudessa kuulleensa pihalta ääniä ja ampuneensa poispäin niistä. Hän ei tiennyt, keitä ulkona oli, ja halusi ampumisella ”saada paineen poispäin itsestään”.

Mies kertoi myös, ettei hän hämäryyden vuoksi nähnyt ketään pihalla.

Kaikki kolme tuomittiin

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen varomattomasta käsittelystä. Se katsoi tuomiossaan, että miehen teko oli omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten hengelle tai terveydelle. Oikeus myös katsoi, että miehen on täytynyt aseluvan haltijana käsittää, ettei asetta tule tällä tavalla käsitellä.

Tuomiossaan oikeus katsoi myös, että vaikka laukaukset suunnattaisiin poispäin ihmisistä, on teolla silti riskejä asuinympäristössä: luoti voi jatkaa matkaa pitkiäkin matkoja ja ihmisiä voi olla siten luodin reitillä.

Mies tuomittiin sakkoihin ja maksamaan poikien oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi hänen pistoolinsa koteloineen tuomittiin menetetyksi valtiolle.

Varomaton käsittely

Varomattomaan käsittelyyn voi syyllistyä, jos säilyttää, käyttää tai käsittelee vastoin turvallisuusohjeita tai muuten varomattomalla tavalla vaarallisia aineita tai esineitä.

Varomaton käsittely ei edellytä sitä, että se aiheuttaa vaaraa, vaan on omiaan aiheuttamaan sitä, eli pelkkä vaaran mahdollisuus voidaan nähdä jo rikoksena.

Varomattomasta käsittelystä tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Myös pojat tuomittiin kotirauhan rikkomisesta niin ikään sakkoihin. Käräjäoikeus katsoi, ettei kyse ollut pelkästä kevyestä koputuksesta vaan hakkaamisesta, jolla nuoret olivat halunneet saada reaktion talon asukkailta.

Pojat joutuvat myös korvaamaan talon kahdelle asukkaalle kärsimyksestä 100 euroa kummallekin, sekä miehen oikeudenkäyntikuluja.

Tuomio ei ole lainvoimainen.