Yrittajat.fi julkaisee viikoittain AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.

Listauksessa ovat mukana viikon aikana AAA-luokkaan nousseet yritykset. Listalla on yhteensä 49 yritystä.

AAA-luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Kotipaikka Yritys Liikevaihto Liiketulos Alavus Riihon Teräsvälitys Oy 697000 56000 Espoo Mediadrive Oy 812220 375475 Helsingfors FediDent Oy Ab 570000 1000 Helsinki Konsultointi Ojala Oy 83000 60000 Helsinki JH-Tek Oy 175000 69000 Helsinki P.apua Consulting & Invest Oy 270000 404000 Helsinki Abena Finland OY 21311000 864000 Helsinki Catedral Group Oy 11507000 880000 Helsinki Hyperco Oy 1291115 8737446 Helsinki NIP Retail Grani Oy 3937000 413000 Helsinki Doxtreme Medical Oy 84000 Hämeenlinna Kiinteistö Oy Kajamäki 482958 −125999 Juva Elegian Oy 1444000 199000 Jyväskylä Vasarakadun Tilitupa Oy 108000 99000 Kangasniemi KorpiFarmi Oy 845000 257000 Kankaanpää Isovuori Oy 316000 54000 Kittilä Levin Kultarinne Oy 316000 60000 Kokkola Koneurakointi J. Mäkelä Oy 276000 Kurikka Rakennusliike S. Ollila Oy 116000 17000 Lahti Finnsonic Oy 11300000 1856000 Lapua Ravaltsu Oy 1757000 234000 Lempäälä Laskentamies Aro Oy 304000 3000 Lohja SePe Holding Oy 12000 12000 Malax Mychrome Oy Ab 4018000 138000 Mariehamn Allwinds Ab 38000 Mynämäki Kinvesti Oy 705000 62000 Naantali Optimitarkastus Oy 243000 Nivala Kaarlelan Murske Oy 3056000 129000 Oripää Wiljaisa Oy 908000 201000 Oulu Numerum Oy 268000 3035000 Oulu Siiran Mansikka Oy 575000 81000 Pori Lalli Oy 2169000 38000 Raahe Raahen Tila Oy 159000 30000 Rantasalmi Esico Oy 7000 Salo FennoVita Oy 1273000 219000 Taivassalo Taivassalon Auto Oy 1265000 69000 Turku Revvity Finland Oy 1032000 128000 Turku TK-Investment Oy 230000 1170000 Vaasa YH-Kuljetus Oy 3374000 548000 Valkeakoski Styroplast Oy 7754000 133000 Vantaa MariMils Oy 1027000 222000 Vantaa Propina Oy 113821 2335220 Vantaa Why Not Brothers Finland Oy 545000 226000 Vantaa Asiantuntijakeskus Lehtisalo Oy 197000 16000 Vehmaa Teline ja Konevuokraus T & KV Oy 249000 116000 Vesanto Testimylly Oy 152000 −7000 Ylitornio Tammisaajon Porotila Oy 821000 237000 Ylöjärvi Trackwise Oy 313000 235000 Åbo Rederi Ab Nathalie 10926000 1189000