Jalmari Helanderin ensimmäinen Sisu-elokuva (2022) lisättiin Netflixiin viime viikonloppuna.
Sisu on hallinnut Netflixin TOP 10 -listaa jo useamman päivän ajan, mutta kukkula saattaa saada viikonlopun aikana uuden kuninkaan.
Netflixiin nimittäin lisätään (lisättiin) aamukymmeneltä yksi koko vuoden odotetuimmista elokuvista – palvelussa yksinoikeudella julkaistava Frankenstein, jonka on ohjannut Pan’s Labyrinthistä, Hellboysta ja The Shape of Waterista tunnettu fantasiamaestro Guillermo del Toro.
Oscar Isaacin, Jacob Elordin, Mia Gothin ja Christoph Waltzin tähdittämä Frankenstein on kerännyt maailmalla jo runsaasti kehuja, mutta Suomessa elokuvaa ei etukäteen medioille toimitettu. Näin ollen Muropaketinkin arvio julkaistaan poikkeuksellisesti vasta ensi-illan jälkeen.
Peräti 150 minuutin eli 2,5 tunnin mittaisen Frankensteinin kuvaus kuuluu Netflixissä seuraavasti:
”Oscar-voittaja Guillermo del Toro esittää Mary Shelleyn klassikkotarinan nerokkaasta tiedemiehestä ja hänen hirvittävän kunnianhimonsa herättämästä olennosta.”