20240925, Helsinki. Amazing Race Suomi pressi. Kuvassa Maria Nyqvist ja Jani Sievinen.
Timo Korhonen
Entisen huippu-uimarin ja hänen nykyisen ex-puolisonsa avioliitto on tullut virallisesti tiensä päähän. Pari oli yhdessä 11 vuoden ajan.
Entisen huippu-uimarin ja hänen ex-puolisonsa avioero on saanut virallisen sinetin, Maria kertoo Threadsissa.
– Tänään se tuli, avioeropäätös, hän kirjoittaa eilen julkaisemassaan postauksessa.
11 vuotta yhdessä viettänyt pariskunta lähti eri teille Marian tahdosta. Julkaisussaan Maria toteaa, ettei olisi halunnut herätä viisikymppisenä tajuamaan, että hän elää edelleen yksin ilman toiveita yhteen muuttamisesta.
Oho!
kotimaa
30.7. 11:02
Oho! Jani Sieviseltä ja Maria-vaimolta yllättävä tunnustus
Entisen huippu-urheilijan Akilleen kantapää yllättää.
Vuonna 2023 pariskunta kertoi Seiskalle asuvansa kahdessa kodissa, ja eri kaupungeissa: Nummelassa ja Helsingissä.
– Olen kiitollinen yhteisistä 11 vuodesta, mutta tietoinen, että mitään edellytyksiä jatkoon ei ollut, Maria kirjoittaa julkaisussaan.
Shokkiero
Jani kertoi elokuussa parin eronneen.
Jani Sievinen
kotimaa
18.8. 19:52
Jani Sievinen – yllätysero: ”Olisin halunnut jatkaa”
Ex-uimari kertoi asiasta Instagram-päivityksessään.
Tuolloin julkaisemassaan Instagram-päivityksessä hän sanoi, että olisi itse vielä halunnut jatkaa yhteiseloa.
Pari avioitui Levillä vuonna 2020, eikä heillä ole yhteisiä lapsia. Marialla on kaksi lasta edellisestä suhteestaan. Janilla puolestaan on kolme tytärtä ex-puolisonsa kanssa. , ja asuvat pääosin äitinsä luona Norjassa.
Janilla on myös kaksi nyt jo aikuista poikaa, ja , aiemmasta liitostaan kanssa.