Näyttelijä Alina Tomnikov on saanut työssään hyödyntää kokemuksiaan terapiassa käymisestä. Parhaillaan hän on mukana kansainvälisen suursarjan kuvauksissa.

Näyttelijä Alina Tomnikov on viihtynyt viime kuukaudet Irlannissa kuvaamassa jättisarjaa, joka sijoittuu viikinkiaikaan. 

”Olen ollut siellä nyt melkein viisi kuukautta. Lähdin heinäkuun alussa ja tulin nyt pariksi päiväksi Suomeen juhlistamaan tätä elokuvaa”, Alina kertoi tähdittämänsä Huutamisen taito -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Bio Rex Lasipalatsissa Helsingissä.

Lue myös: Äitiys muutti Alina Tomnikovin elämän radikaalisti – ”Vaikka kuvasta on vain muutama vuosi, näytän siinä nuorelta”

Josefina Rautiaisen ohjaaman elokuvan tekeminen oli Alinalle poikkeuksellinen prosessi. 

”Tulin tähän mukaan ennen kuin mitään käsikirjoitusversiota oli edes valmiina. Olemme tunteneet Josefinan kanssa jo pitkään, mutta emme olleet koskaan tehneet töitä yhdessä. Jaoimme erilaisia terapiakokemuksiamme, ja Josefina kirjoitti ensimmäisen version käsikirjoituksesta. Olin hämmentynyt ja otettu siitä luottamuksesta, minkä Josefina minulle antoi jo ihan aluksi.”

Terapiassa käyminen auttaa Alinaa ammatissa, jossa ollaan paljon tekemisissä tunteiden kanssa.

”Terapia maadoittaa minut omaan itseeni ja totuuteeni. Siihen, miten säilyttää maailmassa oma itsensä kaikkien äänien keskellä. Elokuva käsittelee paljon myös anteeksiantoa ja anteeksiantoa itselle, mikä on aika vaikeaa.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Eräs jouluperinne sai uuden merkityksen, kun Ringa Ropon lapsi kuoli: ”Yhden joulun Juho sai”

Alina odottaa jo joulunviettoa kotimaassa, jolloin luvassa on perinteistä herkuttelua suomalaisella jouluruoalla. Irlannissa asuessaan Alina on päässyt myös alkoholittoman oluen makuun.

”Alkoholiton Guinness on aivan järjettömän hyvää siellä! Ihmiset juovat sitä todella paljon. Sen maku on aivan loistava”, Alina tuumasi.

Sinua voi kiinnostaa myös:


  1. Kauneus

    Alina Tomnikovin iho reagoi stressiin – lopputulos murensi itsetuntoa


  2. Ihmiset

    Äitiys muutti Alina Tomnikovin elämän radikaalisti – ”Vaikka kuvasta on vain muutama vuosi, näytän siinä nuorelta”


  3. Ihmiset

    Onnellisesti naimisissa oleva Alina Tomnikov: ”Ystävyys on mielestäni hyvä pohja rakkaudelle”