Tulosviikko tarjosi sijoittajille vahvaa virettä. Harvia ylitti odotukset rajulla kasvulla kaikilla markkina-alueilla, ja osake ampaisi nousuun. Sampo puolestaan raportoi odotetun vahvan kvartaalin, kun tulos yli tuplaantui ja yhtiö käynnisti uuden omien osakkeiden osto-ohjelman.
Tulosviikko tarjosi sijoittajille vahvaa virettä. Harvia ylitti odotukset rajulla kasvulla kaikilla markkina-alueilla, ja osake ampaisi nousuun. Sampo puolestaan raportoi odotetun vahvan kvartaalin, kun tulos yli tuplaantui ja yhtiö käynnisti uuden omien osakkeiden osto-ohjelman.
Seuraa tuloskautta sijoittajan näkökulmasta
Sijoittaja.fi seuraa tuloskautta tiiviisti ja analysoi tuloksia sekä Suomesta että maailmalta.
Osaketyökalusta löydät yhtiökohtaiset tuloskommentit, liikevaihto- ja tulosennusteet – kaikki yhdessä paikassa, sijoittajalle selkeästi esitettynä.
Harvian Q3-tulos yli odotusten – rajua kasvua kaikilla myyntialueilla
Harvia raportoi vahvat kasvuluvut kolmannelta vuosineljännekseltä ja ylitti analyytikkoennusteet reilusti. Oikaistu liikevoitto kuitenkin laski hieman vertailukaudesta ja kannattavuus heikkeni. Osakekurssi avasi huimaan nousuun heti pörssin auettua.
Sammolta vahva suoritus Q3:lta – huima tuloskasvu tukee näkymiä
Sammon kolmannen vuosineljänneksen tulos oli pitkälti odotusten mukainen. Kvartaalin tulos yli tuplaantui vertailukaudesta NOBA-osakkeiden myynnin myötä ja Sampo julkaisikin jälleen uuden omien osakkeiden osto-ohjelman.
Sijoittaja.fi tulosanalyysit

Analyysi: NoHon kehitys vaihteli – johto luottaa Jungle Juice Bariin

Viikon tulosanalyysit: Harvia ja Sampo

Harvia osake: Q3-tulos yli odotusten – rajua kasvua kaikilla myyntialueilla

Näkemystä kotimaan tuloskauteen pörssinoteeratuilla tuotteilla

Nordea osake: Nordea tavoittelee 7,5 % vuosittaista tuloskasvua seuraavalla strategiakaudella

Teslan osake: Muskin palkkiopaketti jakaa mielipiteitä ennen Teslan vuosikokousta

Analyysi: Sanoman tulos yli odotusten – yhtiö kerää panoksia jo ensi vuoteen

Seuraa tuloskautta Sijoittaja.fi:ssä
Tulosanalyysien lisäksi Sijoittaja.fi:n jäsenet seuraavat tuloskautta helposti Osaketyökalun kautta.
Osaketyökalussa ovat lähes kaikki Helsingin pörssin päälistan osakkeet. Osaketyökalun Tulosennusteet ja -seuranta -välilehti sisältää kaiken olennaisen tuloskaudelta.
- Tulosjulkistuksen päivämäärä
- Liikevaihto- ja liiketulosennusteet
- Toteutuneet liikevaihdot ja tulokset
- Yhtiön suorituksen kvartaalilla (negatiivinen / neutraali / positiivinen)
- Sijoittaja.fi:n tuloskommentin löydät klikkaamalla työkalussa osakkeen kohdalta tietosivun auki

a {
all: unset;
text-transform: capitalize;
color: var(–sifi-gray7);
text-decoration: none;
font-weight: 400;
}
.tools-alternative-list-item:hover {
transform: scale(1.014);
}
]]>
img {
height: 96px;
width: 246px;
object-fit: cover;
object-position: center;
}
a.you-could-be-interested-tag-link {
font-size: var(–font-size-12);
font-weight: 600;
text-transform: uppercase;
width: fit-content;
text-decoration: none;
color: var(–sifi-gray7);
}
.you-could-be-interested-in-article-content {
display: flex;
flex-direction: column;
gap: 6px;
width: 400px;
}
.you-could-be-interested-in-article-author-and-date {
color: #717171;
font-size: var(–font-size-12);
font-style: normal;
font-weight: 600;
line-height: 24px;
/* 200% */
text-transform: uppercase;
}
]]>
Sinua voisi kiinnostaa
Osakeidea: Cboe – johdannaismarkkinoiden vakaa voittaja
Topias Pätäri /
7.11.2025
Analyysi: NoHon kehitys vaihteli – johto luottaa Jungle Juice Bariin
Henri Elo /
7.11.2025
Kuukausisäästä osakkeisiin – hyödy korkoa korolle -ilmiöstä!
Sijoittaja.fi /
7.11.2025
a {
text-decoration: none;
}
.our-choices-list-item>p {
margin: 20px 0;
font-weight: 400;
}
.our-choice-list-item-paragraph {
font-weight: 600;
margin: 20px 0 !important;
}
.our-choice-list-item-paragraph::first-letter {
text-transform: uppercase;
}
.our-choices-list-item-row {
display: flex;
flex-direction: row;
align-items: center;
}
.our-choice-list-item-title {
font-weight: 400;
}
]]>
Sijoittajan valinnat
Sijoittaja.fi / Investment Intelligence Oy 2025. Kaikki oikeudet pidätetään
Sijoittaja.fi tarjoaa systemaattisen ja helpon lähestymistavan sijoitusmarkkinoiden seurantaan ja markkinoilla toimimiseen. Tarjoamme tietoa sijoittamisesta, kuten uutisia, artikkeleita ja analyysejä
sekä yksityis- ja ammattikäyttöön soveltuvat sijoittajan työkalut.
Sijoittaja.fi on osa SIJOITTAJA-ryhmää, johon kuuluvat myös yritysrahoitusta tarjoava SijoittajaPRO Corporate Finance, instituutioille sekä ammatti- ja yksityissijoittajille palvelua tarjoava SFR Advisors
sekä sijoitustutkimusta toteuttava SFR Research.
Emme tarjoa yksilöllistä sijoitusneuvontaa, emmekä ole Finanssivalvonnan valvoma sijoituspalveluyritys. Katso tarkemmin vastuuvapauslausekkeesta.