Teko tapahtui Pyynikin kulman K-marketissa lauantaiaamuna. Poliisi epäilee miehiä törkeästä ryöstöstä.

Poliisi -teksti poliisiauton kyljessä.

Avaa kuvien katselu

Miehet olivat ryöstämässä Pyynikinkulman K-marketia lauantaiaamuna kello 8–9 välillä. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Kaksi täysi-ikäistä miestä jäi kiinni kesken ryöstön Tampereella.

Miehet yrittivät ryöstää Pyynikinkulman K-marketin lauantaiaamuna kello 8–9 välillä. He olivat ryöstämässä kaupan kassaa teräaseella uhaten, kun sivullisen paikalle soittama poliisi tuli väliin.

Poliisi otti miehet kiinni. Heitä epäillään törkeästä ryöstöstä.

Kukaan ei poliisin tietojen mukaan saanut fyysisiä vammoja ryöstön yhteydessä, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja Ona Autere Sisä-Suomen poliisista.

– Tällainen on kuitenkin aina iso järkytys sivullisille, Autere sanoo.

Hän ei kommentoi epäiltyjen ikää tai sitä, olivatko he päihtyneitä.

Poliisi kuulustelee kiinniotettuja miehiä ja muita osallisia viikonlopun aikana.

Asiasta uutisoi ensin Aamulehti.