Nayara Ferreira on pelannut Hämeenlinnassa ja Huittisissa.


Albanian lentopallossa kuohuu. AOP
Suomessakin pelannut lentopalloilija Nayara Ferreira on hyllytetty Albanian naisten liigasta sukupuoliepäilysten vuoksi, uutistoimisto Reuters kertoo.
Kaksi vastustajajoukkuetta epäilevät, että 32-vuotias Ferreira on oikeasti mies, tai että hän on käynyt hormonihoidoissa parantaakseen suorituskykyään.
Kumpikaan joukkueista ei ole esittänyt minkäänlaisia todisteita väitteilleen. Silti Albanian lentopalloliitto määräsi Ferreiran sukupuolitesteihin.
Brassipelaaja ei suostunut liiton määräämään testiin, vaan kävi testattavana toisella klinikalla. Niinpä hän joutui kilpailukieltoon.
Sukupuolitestin tulokset eivät ole vielä valmistuneet.
Reutersin mukaan Ferreira kertoo elävänsä pelossa vastustajajoukkueiden syytösten vuoksi.
– En tunne enää oloani turvalliseksi. Aina, kun kävelen kadulla, ajattelen, että jotain sattuu, hän sanoi.
Ferreira ei ymmärrä, miksi hänen sukupuoltaan epäillään.
– Olen pelannut seitsemässä eri maassa, mukaan lukien Saudi-Arabiassa. Tällaista ei ole kysytty minulta koskaan missään, hän ihmetteli saksalaisen DW:n haastattelussa.
Ferreira on edustanut Suomessa LP-Vampulaa ja Hämeenlinnan Lentopallokerhoa. Hämeenlinnassa hän juhli vuonna 2022 SM-pronssia.