Jennifer Lawrence ja Robert Pattinson
AOP

Raskaana ollut Jennifer Lawrence ei halunnut käyttää intiimikoordinaattoria Robert Pattinsonin kanssa.

ja
tähdittävät ohjaaja (Poikani Kevin, You Were Never
Really Here) uutta elokuvaa Die My Love, joka sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa perjantaina. Elokuvan Pohjoismaiden ensiesitys on Tukholman
elokuvajuhlilla 15. marraskuuta.

samannimiseen romaaniin perustuva psykodraama kertoo nuoresta äidistä, Lawrencen
esittämästä Gracesta, joka ajautuu hitaasti hulluuteen lapsensa syntymän
jälkeen. Pattinson näyttelee Gracen epätoivoista puolisoa Jacksonia.

Die My Lovea on kehuttu
varsinkin näyttelijäsuorituksista, ja Lawrencelle on povattu jopa
Oscar-ehdokkuutta rankasta pääroolista. Myös elokuvan rohkeat seksikohtaukset
ovat herättäneet paljon keskustelua.

Kieltäytyi
intiimikoordinaattorista

Lawrence oli kuvausten
aikaan raskaana, mutta ei halunnut siltikään käyttää intiimikoordinaattoria kaiken paljastavissa seksikohtauksissa. Syyksi hän mainitsee luottamuksen Pattinsoniin.

Jennifer Lawrence ja Robert Pattinson elokuvassa Die My Love.

Jennifer Lawrence ja Robert Pattinson elokuvassa Die My Love.
MUBI

– Tunsin oloni
turvalliseksi Robin kanssa. Hän ei ole yhtään pervo ja rakastaa puolisoaan. Välillämme
ei ollut mitään outoa, kuten oletusta, että olisin oikeasti kiinnostunut hänestä.
Monet miestähdet loukkaantuvat syvästi, jos et ole halukas panemaan heidän
kanssaan, ja ryhtyvät sen jälkeen rankaisemaan sinua. Rob ei ollut yhtään sellainen,
Jennifer kertoo Las Culturistas -podcastissa.

Lawrence kertoo
halunneensa näyttää vartalostaan aivan kaiken auttaakseen ohjaajaa.

– Minua ei haittaa yhtään alastomuus,
en ole herkkä sen suhteen. Halusin antaa Lynnelle täyden taiteellisen vapauden kuvata
mitä hän haluaa. Raskaana oleminen vei pois kaiken turhamaisuuden. Kuvausten jälkeen he lähettivät
minulle lähikuvan selluliitista kropassani ja kysyivät haluanko, että sitä
käsitellään digitaalisesti. Vastasin, että ei, se on perseeni, Jennifer
täräyttää.