Auri Kanasen ja Sami Salmisen tytär on syntynyt.


Auri Kanasen esikoislapsi on syntynyt. Miia Sirén
Siivouskuningattarena tunnetun Auri Kanasen, 32, ja kihlattu Sami Salmisen esikoislapsi on syntynyt.
Kananen kertoo tyttärensä syntymästä Instagram-tilillään.
– Sami sai täydellisimmän isänpäivälahjan, kun meidän pieni rakas tyttäremme saapui maailmaan 9.11 klo 1:55 aamuyöllä.
– 79 tuntia ensimmäisistä supistuksista siihen, kun saatiin Dalluriinin syliin. En olis ikinä uskonut, että voi tuntea niin paljon kipua ja voimaa samaan aikaan! Mä en meinannut millään avautua, että olisi päästy synnyttämään, mutta yritin vaan puskea läpi tunti toisensa jälkeen.
Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä.
Pienokaisen laskettu aika oli lokakuun lopussa. Tiistaina Kananen kertoi julkaisemallaan videolla, että hänelle oli varattu aika synnytyksen lääkkeelliseen käynnistykseen lauantaina 6. marraskuuta, jos synnytys ei sitä ennen käynnisty luonnollisesti.
Kananen päivitti Instagram-tilinsä tarinat-osioon torstai-iltana supistustensa käynnistyneen. Kananen jakoi kuvakaappauksen supistelutiheyttä mittaavasta sovelluksestaan.
– Nyt ainakin supistelee! Mutta epäsäännöllisesti vielä, Kananen kirjoitti torstaina.
Perjantai-iltana Kananen päivitti supistusten käyneen niin kipeäksi, että hän siirtyi sairaalahoitoon.
Auri Kananen tunnetaan siivouskuningattarena. Inka Soveri
Kananen kertoi raskaudestaan huhtikuussa. Raskautensa myötä hän lopetti menestysuransa törkyisten kotien siivouskuningattarena.