Rumaksi äitynyttä riitaa puidaan kahden maan oikeudessa. Mikko on valittanut Varsinais-Suomen hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, ja Yhdysvalloissakin avioeroa puidaan Minnesotan osavaltion korkeimmassa oikeusasteessa.
Helena Koivun kotialbumi
Mikko Koivu on maailmanmestari, mutta Helena Koivusta saattaa tulla maisteri.
lienee koko Suomen tuntema nainen.
Helena tuli alkujaan tunnetuksi kiekkosankari vaimona, mutta suuren yleisön tietouteen hän nousi vasta ex-vaimona – riitaisan eron myötä.
Eroa ja oikeutta on käyty pitkään, ja monet ihmiset ovat medioiden uutisoinnin myötä jakautuneet ikään kuin joko Mikon tai Helenan leireihin.
Helena Koivulta avoin ulostulo
kotimaa
5.11. 11:02
Helena Koivu: Avoin ulostulo – Aki Manniselta paljonpuhuva kommentti!
Helena Koivu jakaa proaktiivisesti ajatuksiaan somessa. Nyt jopa itse Aki Manninen kommentoi Helenan tuoreinta ulostuloa.
Helena on aktiivinen somessa, ja se samaan aikaan ihastuttaa sekä ärsyttää ilmeisen monia.
Helena Koivun ex-mies Mikko Koivu työskentelee nykyään TPS:n apuvalmentajana.
AOP
Yliopistoon
Sosiaalisessa mediassa Helena jakaa usein ajatuksiaan elämästä, ja monelta osin hän tukeutuu uskoon ja Raamattuun.
Lauantai-iltapäivänä Helena jakoi Instagramin stooreissaan todellisen ilouutisen.
Helena Koivu
kotimaa
22.10. 17:30
Helena Koivulta raju ulostulo käräjien jälkeen
Helena kertoo, että tärkeintä on se, että sisällä on rauha ja ystävällisyys muita kohtaan.
Helena on ottanut kuvan tietokoneen näytöltä, jossa on tekstiä, mutta vain osa siitä näkyy.
Sen verran kuitenkin kuvasta saa selvää, että Helena on päässyt kouluun ja hänelle on tarjottu opiskelupaikkaa.
– Askel kerrallaan. Kasvua, oppia ja uusia alkuja, Helena kirjoittaa valmistujaislakkieemojin kera.
Helena lähtee mitä ilmeisimmin takaisin koulunpenkille.
Panu Hörkkö
Monipuolinen tieteen ala
Kuvassa lukee, että hänelle on myönnetty opiskelupaikka kasvatustieteisiin.
Siinä missä moni ammattitutkinto oikeuttaa tiettyyn ammattiin, tarjoaa kasvatustieteiden yliopistotutkinto monipuolisia uramahdollisuuksia.
Helena Koivulta iso kannanotto
kotimaa
7.10. 08:29
Helena Koivulta iso kannanotto: ”Ei piilouduta pykälien taakse”
Helena Koivu muistuttaa, ettei kyseenalaistaminen ole riitelyä.
Kasvatustieteiden maisteri voi työskennellä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, koulutuksen suunnittelun, hallinnon, kehittämistehtävien tai tutkimustyön parissa.
Helenasta voisi siis tulla lähes mitä tahansa – aina päiväkodin varhaiskasvatuksen opettajasta eri alojen asiantuntijaan.
Seiska ei tavoittanut Helenaa kertomaan enempää tulevista opinnoistaan.