Helsingin poliisi tutkii kolmea erillistä raiskausrikosta, joista kaksi ovat muodoltaan törkeitä. Kaikkien tapausten epäillyt tekijät on otettu kiinni.

Ensimmäinen tutkittavana oleva törkeä raiskaus tapahtui yksityisasunnossa Itä-Helsingissä torstain 6.marraskuuta ja perjantain 7. marraskuuta välisenä aikana.

Poliisi otti kaksi miestä kiinni tekopaikalta perjantaina aamupäivällä. Epäiltyjä tullaan esittämään vangittaviksi. Törkeän raiskauksen lisäksi kiinniotettuja epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Toinen tutkittavana oleva epäilty törkeä raiskaus tapahtui perjantaina iltayhdeksältä Mellunmäessä.

Epäilty tekijä oli seurannut uhria lyhyen matkaa, jonka jälkeen hän oli käynyt uhriin väkisin kiinni. Poliisi epäilee, että uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan. Poliisi on ottanut kiinni yhden miehen epäiltynä rikoksesta.

Näiden tapausten lisäksi poliisilla tutkittavana on viikonlopun aikana Oulunkylässä yksityisasunnossa tapahtunut perusmuotoinen raiskaus. Yksi mies on otettu kiinni teosta epäiltynä.