Johannes Holopaisen ja Katri Riihilahden tanssiesitys sai Jorma Uotisen kiroilemaan.

Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti esittivät samban. Atte Kajova

Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti esittivät sunnuntai-illan TTK-lähetyksessä samban.

Esitys sai tuomaristolta kaksijakoisen vastaanoton: sitä kehuttiin, mutta muun muassa Helena Ahti-Hallberg totesi myös, että tanssista löytyi ”kömmähdyksiä”.

Jorma Uotinen puolestaan ylisti kaksikon esitystä:

– No kyllä tässä sambassa sutinaa ja säihkettä ja sävyjä löytyi, hän aloittaa arviointinsa.

Hän huomauttaa, että esityksestä puuttui tarkka askellus, mutta toteaa:

– Kyllä sanon, että tämä oli Johannekselta parasta perkele.

– Oho, ihmettelee juontaja Vappu Pimiä Uotisen räväkkää sanavalintaa.

Kaksikko sai tuomaristolta yhteensä 25 pistettä. Atte Kajova

Tuomaristo antoi kaksikolle suorituksesta yhteensä 25 pistettä. Holopaista harmittivat selvästi unohtuneet askeleet, mutta Lawson piristi häntä muistuttamalla, että illassa on vielä toinen tanssiesitys edessä, josta Holopainen riemastui.

Tämän illan Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä jokainen pari esittää kaksi tanssia, ja tämän parin ensimmäinen esitys oli samba. Illan freestyle-tanssit esitetään artistien live-musiikin säestyksellä.