Britannian yleisradioyhtiö julkaisi dokumentin, jossa Trumpin puhetta oli editoitu.


Tim Davie on toiminut virassaan vuodesta 2020. ZumaWire / MVPHOTOS
Britannian yleisradioyhtiön johtajana ja vastaavana päätoimittajana toimiva Tim Davie on astumassa sivuun. Syynä on kohu BBC:n julkaisemasta dokumentista, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puhetta on editoitu harhaanjohtavasti.
Myös BBC:n uutisosaston toimitusjohtaja Deborah Turness eroaa kohun vuoksi.
Kohun keskiössä on BBC:n Panorama-dokumenttisarjan jakso, jossa Trumpin puhetta on editoitu yhdistämällä kaksi klippiä hänen puheestaan ennen Yhdysvaltain kongressitalon valtausta 6. tammikuuta 2021 vahvistamaan käsitystä siitä, että Trump vaikuttaisi rohkaisevan heitä kongressitalon valtaukseen.
Kohu lähti käyntiin aiemmin tällä viikolla, kun konservatiivinen The Telegraphin uutisoi BBC:lle ennen työskennelleen neuvonantajan kirjoittamasta sisäisestä muistiosta, jossa hän syyttää BBC:tä systemaattisesta puolueellisuudesta Trumpiin, transihmisten oikeuksiin ja Israelin Gazassa toteuttamiin sotatoimiin liittyvässä uutisoinnissa.
Uutinen päivittyy.