Antonio Brown on pidätetty.


Antonio Brownin alamäki jatkuu. AOP
Entinen NFL-tähti Antonio Brown, 37, on pidätetty epäiltynä murhan yrityksestä Miamissa tapahtuneen ammuskelun vuoksi, viranomaiset vahvistavat Associated Pressin mukaan.
Miamin poliisin tiedottajan Mike Vegan mukaan Brown otettiin kiinni Yhdysvaltain poliisin toimesta Dubaissa, Arabiemiirikunnissa. Hänet lennätettiin sieltä New Jerseyyn, jossa häntä pidetään tutkintavankeudessa odottamassa luovutusta Floridaan.
Poliisi ei toistaiseksi ole kertonut, miksi Brown vietiin ensin New Jerseyyn tai kuinka pitkään hän oli oleskellut Dubaissa, josta hän on julkaissut viime kuukausina useita kuvia sosiaaliseen mediaan.
Ampumistapaus Miamissa
Syytteen mukaan Brownin epäillään ampuneen kaksi laukausta 16. toukokuuta Miamissa järjestetyn julkkisnyrkkeilytapahtuman jälkeen.
Tutkintapöytäkirjan mukaan Brown otti tapahtuman turvamieheltä aseen ja avasi tulen miestä kohti, jonka kanssa hän oli aiemmin ottanut yhteen nyrkein.
Uhri Zül-Qarnaįn Nantambu kertoi poliisille Associated Pressin mukaan, että toinen luodeista hipaisi hänen kaulaansa.
Poliisi pidätti Brownin välittömästi, kun tapahtumassa oli ammuttu laukauksia. Sosiaalisessa mediassa julkaistussa videossa Brown nähtiin tappelemassa useiden ihmisten kanssa ja riidan jälkeen kuului selvästi laukauksia.
Poliisi vapautti Brownin muutaman tunnin kuluttua ja hän julkaisi seuraavana päivänä selityksen sosiaalisessa mediassa.
– Minut yritettiin ryöstää ja pahoinpidellä. Poliisi pidätti minut hetkellisesti, kunnes sai tietää totuuden ja vapautti minut samana iltana, Brown kirjoitti Associated Pressin mukaan seuraavana päivänä X:ssä.
Brownia vastaan nostettiin virallinen syyte murhan yrityksestä 11. kesäkuuta, ja Yhdysvallat haki hänen luovutustaan Dubailta pian sen jälkeen.
Associated Pressin mukaan toisen asteen murhayrityksestä voi saada enintään 15 vuoden vankeustuomion ja jopa 10 000 dollarin sakon, jos syyllisyys todetaan.
Brown pelasi 12 kautta NFL:ssä ja lukeutui aikanaan liigan parhaisiin laitahyökkääjiin. Hän edusti viimeksi Tampa Bay Buccaneersia kaudella 2021, mutta teki uransa suurimmat saavutukset Pittsburgh Steelersissa, jonne pelaaja varattiin vuonna 2010.
Brownin uran loppuvaiheita varjostivat useat kohut ja oikeusprosessit. Häntä on syytetty muun muassa pahoinpitelystä, kotiväkivallasta, lapsen elatusmaksujen laiminlyönnistä ja väkivaltaisesta käytöksestä.
Vuonna 2023 Brown järkytti julkaisemalla Snapchatissa kuvan, jossa hän saa naiselta suuseksiä. TMZ:n mukaan kuvassa esiintynyt nainen tunnistettiin Brownin entiseksi tyttöystäväksi ja hänen lastensa äidiksi.