Ilmakuopat voivat tehdä lentomatkustamisesta tuskallista, mutta tulevaisuudessa lentoyhtiöt voivat käyttää tekoälyä pahimpien kuoppien välttämiseen. Asiasta kertoo Euronews.
Vaikka lentomatkustaminen on sinällään turvallista, ovat ilmakuopat suurin vammojen aiheuttaja lentokoneissa. Yhdysvaltojen ilmailuviraston FAA:n mukaan vuosien 2009 ja 2021 välillä 146 matkustajaa ja miehistön jäsentä loukkaantui vakavasti ilmakuoppien takia.
Lentomatkustaminen on myös kuoppaisampaa kuin ennen. Viime vuonna Readingin yliopiston tutkijat havaitsivat, että ilmakuoppien määrä on kasvanut 55 prosenttia neljässä vuosikymmenessä. Syynä ovat lämpimämmät ilmavirtaukset, jotka muuttavat suihkuvirtausten suuntia.
– Pelkästään Yhdysvalloissa ne [ilmakuopat] maksavat lentoyhtiöille 150-500 miljoonaa dollaria (noin 134-465 miljoonaa euroa) vuosittain, Readingin yliopiston meteorologi Mark Prosser huomauttaa.
– Jokainen ylimääräinen minuutti ilmakuoppien keskellä lisää lentokoneiden kulumista ja kasvattaa loukkaantumisriskiä.
Ongelmana on, että ilmakuoppia on vaikeaa välttää. Säämallit ja -tutkat eivät tunnista pienikokoisia virtauksia, jotka aiheuttavat turbulenssia.
Ratkaisuna voi olla tekoäly, jota Emirates-lentoyhtiö kokeilee nyt ensimmäisten joukossa ilmakuoppien ennustamiseen. Uusi tekoälypohjainen järjestelmä käyttää koneoppimista, vapaaehtoisten keräämää dataa ja lentäjien raportteja ennustaakseen, missä ilmakuoppia esiintyy.
Alustavat merkit ovat lupaavia. Sellaisten lentojen määrä, jotka ovat joutuneet yllättävään ja vakavaan turbulenssiin, on vähentynyt kuluvan vuoden aikana merkittävästi.
– Vaikka olemme vielä alkuvaiheissa, näemme jo osoituksia järjestelmien mahdollisista hyödyistä, tiivistää Emiratesin apulaisjohtaja Hassan Alhammadi.
Alhammadi kuitenkin painottaa, että lentoyhtiö ei voi vielä tarjota satavarmasti ilmakuopatonta matkaa.