Yhdysvallat|Liittovaltion ja osavaltioiden välillä on oikeuskiista ruoka-avusta. Taustalla on hallinnon sulku.
9.11. 23:45
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö on määrännyt osavaltiot perumaan ruoka-avustukset pienituloisille hallinnon sulun takia.
Korkein oikeus antoi Trumpin hallinnolle luvan keskeyttää 4 miljardin dollarin SNAP-ruoka-avustukset.
Osavaltiot suunnittelivat maksavansa avustukset itse, mutta nyt niitä uhataan suurilla rangaistuksilla.
Yhdysvalloissa noin 42 miljoonaa ruoka-apua tarvitsevan ihmisen perustoimeentulosta on mitelty ylimmässä hallinnossa kuin nopeakäänteisessä tennisottelussa.
Vastakkain ovat presidentti Donald Trumpin hallinto ja osa Yhdysvaltojen osavaltioista.
Ensin liittovaltion ruoka-apu on keskeytetty, sitten luvattu alkaa jakaa sitä ja sitten apu on taas pysäytetty.
SNAP-ruoka-apua saa yksi kahdeksasta amerikkalaisesta, kertoo The New York Times.

Ruoka-apua jaettiin Floridan Daytona Beachilla sunnuntaina. Paikalle tuli ihmisiä, jotka tavallisesti saavat liittovaltion tukea. Kuva: Miguel J, Rodriguez Carrillo / Lehtikuva
Tuorein käänne on, että Yhdysvaltojen maatalousministeriö määräsi lauantaina osavaltiot perumaan päätökset antaa ruoka-avustuksia pienituloisille.
Tämä perustui korkeimman oikeuden päätökseen, että liittovaltio saa jatkaa ruoka-avun jakelun keskeytystä.
Jos osavaltiot maksavat avustuksia, liittovaltio uhkaa niitä suurilla rahallisilla rangaistuksilla, kertoo uutistoimisto Reuters.
Perjantaina ennen korkeimman oikeuden määräystä liittovaltion maatalousministeriö oli ehtinyt tiedottaa osavaltioille, että se aikoo noudattaa alemman oikeusasteen määräystä rahoittaa ruoka-apu sen piirissä oleville kokonaan.
Silloin Yhdysvaltojen osavaltiot alkoivat heti valmistella etuuksien maksamista. Kuitenkin lauantaina valmistelu tyssäsi korkeimman oikeuden kieltoon ja maatalousministeriön ohjeistus muuttui täysin.
Ruokakuponkien jakelu loppui Yhdysvaltojen hallinnon sulun takia ensimmäistä kertaa apuohjelman 60 vuoden historiassa. Hallinnon sulku on nyt jatkunut ennätykselliset 40 päivää.
Jotkut osavaltiot olivat aiemmin ilmoittaneet rahoittavansa marraskuun ruokaetuudet osavaltion omilla varoillaan. Esimerkiksi Massachusetts, New York ja New Jersey olivat niiden osavaltioiden joukossa, jotka ilmoittivat perjantaina myöntävänsä täydet etuudet ruoka-avunsaajille.
”Jos presidentti Trump haluaa rangaista osavaltioita siitä, että ne estävät amerikkalaisia näkemästä nälkää, tapaamme hänet oikeudessa”, Massachusettsin kuvernööri Maura Healey sanoi kirjallisessa lausunnossaan.
Osavaltiot ja kaupungit ovat haastaneet presidentti Donald Trumpin hallinnon oikeuteen täysien SNAP-etuuksien myöntämiseksi sen jälkeen, kun se ilmoitti lokakuussa ohjelman päättyvän 1. marraskuuta.
Samalla kun liittovaltion ja osavaltioiden oikeustaistelu jatkuu, ruoka-avun saajat ovat hakeneet ruokaa jo valmiiksi ylikuormittuneista ruokajonoista.